Blasphemy ja Holy Moses Jalometall​iin

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 11.6.2013

Impaled nazarene3Jalometalli-festivaalin bändikattaus on valmistunut! Samalla festivaalin yhden päivän liput ovat tulleet myyntiin ja päiväkohtaiset esiintyjälistat ovat valmiit. Mustemman metallin nälkään helpotusta tarjoavat kanadalainen Blasphemy sekä kotimaiset Impaled Nazarene ja Archgoat. Thrash-tarjontaa täydentävät saksalainen Holy Moses ja kotimainen Lost Society.

Festivaalin esiintyjiksi on aiemmin kiinnitetty muun muassa amerikkalainen thrashmetallin suurnimi Slayer, crossover-pioneeri D.R.I. sekä kanadalainen thrash-konkari Voivod. Slayer esiintyy Jalometallissa kokoonpanolla Tom Araya (laulu ja basso), Kerry King (kitara), Gary Holt (kitara), Paul Bostaph (rummut).
Jalometalli-festivaali järjestetään 9.-10. elokuuta 2013 Oulussa Club Teatrialla ja klubin ulkoympäristössä. Festivaali on sallittu kaiken ikäisille.

Kanadalainen Blasphemy tekee Jalometallissa kesän ainoan keikkansa Euroopassa! Vancouverilaisyhtye perustettiin vuonna 1994 ja sen aktiivisin aika oli 90-luvun alussa. Tuolloin bändi julkaisi menestyksekkäät Fallen Angel of Doom- ja Gods of War -albuminsa. Riipivää black-metallia ja kiivasta deathia soittava Blasphemy tarjoaa sarallaan varmasti unohtumattoman keikan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Saksalainen thrash metal -ryhmä Holy Moses palaa Jalometalliin seitsemän vuoden tauon jälkeen. Tuolloin yhtye järjesti hienot metallijuhlat Club Teatrian pihalla, eikä seesteisempää meininkiä ole odotettavissa. Laulaja Sabina Classen murisee vahvalla äänellään suohon lukuisat miesvokalistit, joten kiivasta thrash-menoa ei tarvitse erikseen pyytää. Yli 30 vuotta toimineen yhtyeen kahdestoista albumi Agony of Death ilmestyi vuonna 2008.

Impaled Nazarene ei paljoa esittelyjä kaipaa. Oululaislähtöinen helsinkiläisyhtye on yksi suomalaisen extreme-metallin suurimpia ja tunnetuimpia nimiä maailmalla.
Vuonna 1990 perustetun bändin läpimurtolevy oli vuonna 1994 ilmestynyt Suomi Finland Perkele. Viimeisin, yhdestoista albumi Road to the Octagon ilmestyi kolme vuotta sitten. Laulaja Mika Luttisen alusta asti luotsaama yhtye tekee ensiesiintymisensä Jalometalli-festivaalilla.

Vuonna 1989 perustettu Archgoat on yksi ensimmäisistä kotimaisen mustan metallin sanansaattajista. Yhtye hajosi vuonna 1993, mutta nousi tuhkista vuonna 2004. Kaksi vuotta tämän jälkeen, julkaistiin ensimmäinen studioalbumi Whore of Bethlehem. Toinen täyspitkä The Light-Devouring Darkness julkaistiin 2009. Bändi on takaisin tulonsa jälkeen ehtinyt soitella kiitettävän määrän keikkoja ympäri maailmaa ja nyt he tuovat mustan messunsa Jalometalliin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Jyväskyläläinen thrash metal -yhtye Lost Society tuo mukanaan nuoren polven metallisen tuulahduksen. Vuonna 2010 perustettu bändi julkaisi maaliskuun puolivälissä debyyttialbuminsa Fast Loud Deathin. Huolimatta yhtyeen jäsenten nuoresta iästä, nämä ovat omaksuneet erinomaisesti vanhakantaisen thrashmetallin hengen.

Perjantai 9.8.
Slayer (USA)
3 Inches of Blood (CAN)
Aborted (BEL)
Impaled Nazarene
Orange Goblin (UK)
Hobbs Angel Of Death (AUS)
Altair (SWE)
Lost Society
Vorum
Clock Paradox
Ravage Machinery

Lauantai 10.8.
Blasphemy (CAN)
Voivod (CAN)
D.R.I. (USA)
Holy Moses (GER)
Naglfar (SWE)
Tankard (GER)
National Napalm Syndicate
Archgoat
Vermivore
Akma
Nistikko

Kesän Jalometallin liput ovat myynnissä Lippupalvelussa ja Oulun Musiikki-Kullaksella. Kahden päivän festarilippu maksaa ennakkoon 85 euroa. Yhden päivän liput perjantaille maksavat 72 euroa ja lauantaille 67 euroa. Kahden päivän VIP-lipun hinta on 154 euroa.
Lipputiedot: www.jalometalli.net/liput.html

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kahden päivän Jalometalli-lipun sisältäviä majoituspaketteja tarjoavat Cumulus Oulu, Holiday Inn, Radisson Blu sekä Sokos Hotel Arina. Perustiedot majoituspaketeista: www.jalometalli.net/majoitus.html

Median ja musiikkialan ammattilaisten akkreditointi on alkanut. Akkreditointeja otetaan vastaan perjantaihin 2.8. asti. Hakemukset voi lähettää osoitteeseen: media@jalometalli.net
Bändien painokelpoisia promokuvia ja festivaalin logot: www.jalometalli.net/media.html

Jalometalli on osa elokuussa järjestettävää Oulun juhlaviikot -tapahtumakokonaisuutta. Juhlaviikkojen ohjelma koostuu useista erilaisista kulttuuritapahtumista, joihin lukeutuvat mm. EloJazz, Oulunsalo Soi, Muusajuhlat, Oulun Musiikkivideofestivaalit & Ilmakitaransoiton MM-kisat sekä Oulun Taiteiden Yö. Juhlaviikkojen omat kotisivut löytyvät osoitteesta: www.oulunjuhlaviikot.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy