Blastfest @ Garage & USF Verftet, Bergen, 18.–21.2.2015, osa 1/2

blastfest_logoEtelä-Suomen hiihtolomaviikko osoittautui mitä parhaimmaksi ajankohdaksi suunnata katseet Norjan suuntaan. Mielessä ei suinkaan ollut hiihtoharrastuksen aloittaminen, vaan Bergenissä toista kertaa järjestetty Blastfest, joka kokosi Garageen ja USF Verftetiin suhteellisen kovan kattauksen metallibändejä. Tällä kertaa ei keskitytty pelkästään black metaliin, vaan mukaan bileisiin oli buukattu eri metalligenrejen edustajia. Tämä varmaan vaikutti siihen, että lippuja festarille myytiin tiuhaan tahtiin – taisipa jokunen päivä olla loppuunmyytykin. Siispä reppu selkään ja kohti ”wet-side of Norwayta”. Raportin ensimmäinen osa, olkaa hyvä!

Keskiviikkona 18.2. metallikansaa hemmoteltiin Blastfestin järjestämällä vuonoristeilylle. Valitettavasti tämä julkaistiin vasta siinä vaiheessa, kun itse olin jo buukannut iltalennot kaupunkiin. Paikalla olleet osasivat kertoa, että laivalle jonotuksen jälkeen bileet olivat ihan mukavat. Ilma ei varsinaisesti risteilijöitä ollut hellinyt, koska vettä oli tullut taivaan täydeltä – jopa siis Bergenin mittakaavan mukaan helvetillisen paljon. Illalla bileet jatkuivat vielä festarin pienemmällä paikalla eli Garage-baarissa Bergenin keskustassa muutamien bändien kera. Kuuleman mukaan esimerkiksi Bömbers oli onnistunut vetäisemään porukan lopullisesti festarimeininkeihin mukaansa coveroinnillaan.

Torstai 19.2.2015

Blastfestin ohjelma oli suunniteltu niin, että päivän musisoinnit aloitettiin reilu 300 ihmistä sisälleen vetävässä Garagessa klo 12.00. Soitto tässä paikassa päättyi neljän kieppeillä, jonka jälkeen oli tunti aikaa siirtyä USF:ään, mikäli tahtoi todistaa päälavan ensimmäisen bändin. Tällainen aikataulutus luo tietenkin omat haasteensa – varsinkin kun bändejä sitten piisasi päivittäin jopa puoli kolmeen asti yöllä. Ja munilleenhan ne omat aikataulut menivät heti torstaina, jolloin oli tarkoitus selviytyä Garageen jo ennen yhtä. No, en selvinnyt, mutta kahden pintaan kipusin jo alas pimeään kellariin, jossa ehdin todistaa Dead to This Worldiä noin vartin verran. Tämän tovin perusteella bändin black-thrash toimi hyvin. Garagen toimimattomuus taas tuli todistettua saman tien: varsinkin pygmin mittaisella oli vaikeuksia nähdä lavalle asti goljattien takaa. Mutta musiikki onneksi kuului jokaiseen nurkkaan, ja sehän tässä pääasiassa oli! Seuraavana Garagen lavan otti haltuun brittiläinen Hecate Enthroned, jonka soitto kyllä maittoi mutta vokalisoinnissa oli hiukan toivomisen varaa. Toisaalta Garagen matalan tilan soundit eivät varmaan ole miksaajillekaan se kaikista helpoin pala. Bändi suoriutui joka tapauksessa hyvin omasta puolituntisestaan ja sai selvästi myös yleisöön liikehdintää.

Torstaina Garagen viimeisen aktin kunnia meni oslolaiselle Den Saakaldtelle, joka oli itselleni alkupäivän odotetuin bändi. Eikä tämä pumppu pettänytkään, vaan nyt Blastfest viimeistään potkaistiin lopullisesti käyntiin. 40-minuuttisen rykäisyn aikana kuultiin jopa yksi uusi biisi, joka toimi aivan yhtä hyvin kuin tuttukin tuotanto. Den Saakaldte on jollain tapaa hyvin maaginen ja intensiivinen bändi, joka vetää täysillä mukaansa. Näin kävi myös Garagessa. ”Drikke Ens Skål”-–viisu puolestaan sai koko Garagen yleisön kohottelemaan Hansa-tuopposiaan.

Sitten olikin aika suunnistaa pienen pit stopin kautta kohti pääpaikka USF Verftetiä. Sen verran take away -ruokailu venähti, että emme ehtineet aivan Rotting Christin aloitukseen. Ennen tätä itse Bergenin kaupunginjohtaja oli virallisesti avannut tilaisuuden. Tässäpä hyvä todiste siitä, että koko kaupunki elää näitten tapahtumien mukana. Mutta Rotting Christ se vasta avasikin pääpaikan bileet! Keikassa ei yksinkertaisesti ollut yhtään turhaa kohtaa, vaan bändi painoi menemään sata lasissa koko soittonsa ajan. ”Societas Sathanas” sai jo pään nytkymään siihen tahtiin, että aavistelin näistä festareista tulevan pitkät ja kivuliaat.

Heti ensimmäisenä päivänä paljastui USF:n suunnittelun ”kukkanen” eli kakkoslavana toimiva Studio Stage. Kysäisenpä vaan, mitä järkeä on ottaa 1 300 henkeä vetävässä, lähes loppuunmyydyssä paikassa käyttöön tila, jonne saa hätäiseen tungettua 300 ihmistä. Jonot toisessa kerroksessa sijaitsevaan studioon alkoivat muodostua portaikkoon ja siitä eteenpäin pahimmassa tapauksessa jo puoli tuntia ennen päälavan bändin keikan loppua. Nähtävästi tuo pienempi tila siis tyhjennettiin välillä? Tästä johtuukin se, että en montakaan pienemmän lavan bändiä päässyt todistamaan. En halunnut viettää festariani jonottamalla portaikossa, ja toisaalta tunkeminen täyteen tilaan ei läheskään aina innostanut niin paljon, että olisin sinne lähtenyt kaksimetristen norjalaisten selkiä tuijottelemaan. Nimittäin paikalle vihdoin päästyäni ihmettelin, oliko se soittolava jossain montussa, sen verran vähän bändistä näkyi yleisöön. Monta hyvää bändiä tämän tilan takia tuli valitettavasti siis missattua, joukossa mm. Moonsorrow, Deströyer 666, Melechesh ja Demilich.

samael_blastfest2015Røkerietin puolella laitettiin seuraavaksi diskot pystyyn, kun sveitsiläinen Samael pääsi vauhtiin. Ensimmäisenä huomio kiinnittyi siihen, ettei lavalla tällä kertaa nähty duracellmaisista liikkeistään tuttua basistiherra Masia. Toivottavasti tämä oli vain jokin väliaikainen ratkaisu. Bändiltähän ei ole saatu uutta materiaalia kuultavaksi moneen vuoteen, mutta eipä se juuri haitannut, vaan Samael vetäisi vallan mainion industrial-keikan vanhojen biisien turvin. Valitettavasti omalta ”Solar Soul” -suosikkilätyltäni kuultiin keikalla vain yksi biisi. Täytyy joka tapauksessa sanoa, että bändin keulahahmo, vokalisti Vorph on sen verran karismaattinen tapaus, että saa kyllä yleisön mukaansa pelkällä läsnäolollaan.

Tässä vaiheessa yritimme positiivisin mielin siirtyä katsastamaan, kuinka Melechesh suoriutuu omasta esiintymisestään Studion puolella. No, yritimme kyllä, mutta tilahan luonnollisesti oli täynnä siinä vaiheessa, kun portaiden yläpäähän asti kerkesimme kiipeämään. Joten saimme siis sopivan turinointitauon ennen seuraavaa päälavan bändiä.

Primordial on niitä bändejä, joihin olen hassahtanut täysin myöhäisherännäisenä. Vielä noin viisi vuotta sitten pidin tätä irlantilaista liian primordial_blastfest2015_003kelttinä ja liian folkina. Mutta toisin on nyt, ja taas tässä oli yksi hyvä syy, joka aikanaan sinetöi Blastfestiin lähdön päätöksen. Onneksi Bergenin keikalla Alan Averillin ”We are Primordial from the Republic of Ireland” -hokemat taisivat jäädä yhteen kertaan ja nyt keskityttiin musiikkiin. Vaikka bändi julkaisi viime vuonna uuden, hienon levynsä, ei keikalla itse asiassa kuultu montakaan biisiä tuolta levyltä. Sinällään se on hyväkin, koska varmasti paikalla on aina niitä, jotka toivovat myös vanhojen suosikkiensa kuulemista. Ja niitähän soitettiin! Primordial tarjoili jälleen kerran eeppisen keikan, josta ei jäänyt oikeastaan mitään valitettavaa.

Tämän jälkeen siirryttiinkin sitten hiukan kevyempään tarjontaan, kun ruotsalainen Dark Tranquillity toi Göteborg-metallitarjontansa päälavalle. En ole bändin uudempaan tuotantoon enää kovin paljon perehtynyt, mutta kyllähän tämä keikka kevyenä välipalana meni. Blastfestin yleisökin tuntui pitävän kuulemastaan, vaikka ääriään myöten täyteen bändi ei Røkerietiä vetänytkään. Vokalisti Mikael Stannea tämä ei ainakaan tuntunut haittaavan, niin eläväistä hänen esiintymisensä jälleen oli. Nämä ruotsalaiset esittivät oikeastaan hyväntuulista musiikkia, joten ei tuolta keikalta murjottaenkaan tullut lähdettyä. Sinällään oli hyvä valinta, että erityylisiä bändejä soitti peräkkäin, jolloin pystyi välillä hengähtämään silloin, kun omat suosikit olivat jossain muualla kuin lavalla metelöimässä. Tähän hyvän mahdollisuuden antoi joko parven gallery-osasto, Røkerietin hengailualue tai erillinen Kippers-ravintola, jonka ruokatarjontaa moni festarivieras näyttikin käyttävän hyödykseen.

watain_blastfest2015Ensimmäisen varsinaisen festaripäivän päälavan päättäjät tulivat myös Ruotsista, mutta nyt tarjolla oli hiukan edellistä raaempaa menoa. Nyt kumarrettiin Luciferin suuntaan. Lavarekvisiitaksi nousivat käännetyt ristit ja pentagrammit, ja lopulta lauteille saapui Watain. Viiden vuoden takaisen ”Lawless Darkness” -levyn ”Death’s Cold Dark” -aloituskappale avasi myös Blastfestin keikan. Tämän jälkeen tarjoiltiinkin reilun tunnin verran rituaalinomaista black metallia, mikä kelpasi ainakin minulle. Kokonaisuudessaan Watainin Blastfestin keikka oli yhtenäinen kokonaisuus, joka helli niin kuulo- kuin näköaistimiakin, onhan bändi aina panostanut myös visuaalisuuteen. ”Legions of the Black Lightin” soidessa USF:ssä nähtiin melkoinen sarvimerkkimeri, joka oli kaunista katseltavaa galleryn parvelta. Pakanameiningit olisivat vielä jatkuneet tämän jälkeen Studion puolella, jossa oli vuorossa Suomen oma Moonsorrow. Mutta tarvitseeko edes mainita, että paikalle oli toivotonta päästä, koska edelliseltä keikalta ei millään kesken tahtonut lähteä. Niinpä Watain sai jäädä kaikumaan korvissa kotimatkalle.

Teksti: Rudi Peltonen

Blastfest.no

Kommentoi julkaisua