Blaze Bayley juhlisti Iron Maidenin ”The X Factor” -levyn 30-vuotista taivalta – vahva voimannäyte On the Rocksissa

Kirjoittanut Marko Syrjälä - 21.10.2025

Blaze Bayleyn ’The X Factor 30th Anniversary Tour’ saapui lokakuussa Helsingin On the Rocksiin, josta on viime vuosina muodostunut Blaze Bayleylle eräänlainen kotipesä. Bayley on kuulunut Rocksin ”vakiokalustoon” jo useamman vuoden ajan ja palaa sinne säännöllisesti. Tällä kertaa kysyntä oli kovempaa kuin koskaan: keikka myytiin loppuun ennätysajassa, ja suuren suosion vuoksi niitä nähtiin tänä vuonna yhden sijasta kaksi – molemmat luonnollisesti loppuunmyytyjä.

”The X Factor” kokonaisuudessaan – ja paljon harvinaisuuksia

Vain harva metallilaulaja on kokenut yhtä omaperäisen ja välillä kovin karikkoisenkin uran kuin Blaze Bayley. Hän on kulkenut aina omia polkujaan ja tuo matka on kestänyt jo yli neljä vuosikymmentä – aina tinkimättömällä ja periksiantamattomalla asenteella. Bayleyn ura alkoi 1980-luvulla keskinkertaista menestystä nauttineen Wolfsbanen riveissä, josta hän siirtyi vuonna 1994 suuren kohun saattelemana Iron Maideniin. Kahden studioalbumin jälkeen ja reilut neljä ja puoli vuotta myöhemmin Bayleyn oli kuitenkin väistyttävä yhtyeeseen palanneen Bruce Dickinsonin tieltä. Iron Maidenin jälkeen Bayley aloitti soolouran, johon tähän mennessä kuuluu peräti yksitoista studioalbumia ja lukuisia kiertueita. Tänä vuonna hän juhlistaa kenties uransa kiistellyintä, mutta sittemmin erittäin arvostettua albumia, ”The X Factor”, joka täyttää tänä vuonna komeat 30 vuotta.

Kun levy julkaistiin vuonna 1995, lehdistö ja fanit ottivat sen vastaan erittäin varauksellisesti, mutta vuosien myötä siitä on kuitenkin muodostunut todellinen kulttiklassikko. Levyn tunnetuimmat kappaleet – kuten ”Sign of the Cross”, ”Lord of the Flies” ja ”Man on the Edge” – ovat löytäneet tiensä myös Blazen aikakauden jälkeisiin Maidenin livejulkaisuihin, ollen edelleen fanien kestosuosikkeja. Muistan itsekin vielä hyvin sen ajan, kun sain tietää Blaze Bayleyn olevan Iron Maidenin uusi laulaja ja kuulin ”Man On the Edgen” ensimmäisen kerran radiosta. Totta kai asia vaati aikanaan sulattelua, mutta koska Iron Maidenin edelliset levyt ”No Prayer for the Dying” ja ”Fear of the Dark” eivät olleet omaan makuuni mitään erityisiä täysosumia, toi Blaze Bayleyn liittyminen bändiin mukanaan aivan uudenlaista virtaa ja energiaa. Se tuli todistettua myös livenä – ensin Kulttuuritalolla ja seuraavana kesänä Nummirockissa, joissa uudistunut Maiden jyräsi todella vahvalla otteella. Mutta se menneistä – palataanpa takaisin tähän päivään.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Iron Maidenin kiistanalaisesta levystä kulttiklassikoksi

Bayleyn taustayhtyeessä soittavat tänä päivänä rumpali Martin McNee, basisti Luke Appleton ja kitaristi Chris Appleton – kaikki Blazen pitkäaikaisia luottomuusikoita. Uutena tuttavuutena mukana on myös toinen kitaristi Tom Atkinson, joka istuu kokoonpanoon vaivattomasti.

Keikka käynnistyi tuttuun tapaan lyhennetyllä instrumentaaliversiolla UFO:n ”Doctor Doctorista”, joka johdatti suoraan mahtipontiseen “Sign of the Crossiin.” Kappale kuulosti äärimmäisen jämäkältä, ja bändi soitti sen tarkasti ja vahvalla tunteella. Heti perään kuullut “Man on the Edge” ja Lord of the Flies” nostivat odotetusti tunnelman kattoon. Tämä biisikolmikko toimi loistavana esimerkkinä ”The X Factor” -levyn monipuolisuudesta: “Sign of the Cross” edustaa albumin progressiivista puolta, ”Man on the Edge” edustaa raakaa energiaa, ja ”Lord of the Flies” puolestaan vie kuulijan albumin tummempien sävyjen pariin – joita levyllä on itse asiassa mukana runsaasti.

Illan kohokohtiin kuului myös ”Fortunes of War”, jonka Bayley esitti hieman tiivistettynä, mutta silti toimivana versiona. Chris Appletonin kitarointi oli vaikuttavaa ja sai ansaitut suosionosoitukset. ”Look for the Truth” puolestaan synnytti yleisössä raikuvaa yhteislaulua, joka kuului varmasti ulos aina rautatieasemalle asti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

The Aftermath”, ”J’udgement of Heaven” ja ”Blood on the World’s Hands” olivat oiva muistutus siitä, kuinka aliarvostettu levy ”The X Factor” yhä isossa kuvassa on. Nostetaan tässä esiin myös Iced Earth yhtyeessäkin pitkään vaikuttaneen Luke Appletonin soittama bassosoolo, joka oli yksinkertaisesti vakuuttava. ”The Edge of Darkness” ja ”2 A.M.” toivat settiin mukavaa vaihtelua ja dynaamisuutta, ja todella harvoin livenä kuultu ”The Unbeliever” kuulosti todella intensiiviseltä. Mutta vieläkin harvinaisempaa oli vielä tulossa, kun seuravaksi kuultiin ainoastaan ”The X Factor” levyn bonusraitoina aikoinaan julkaistut ”Justice of the Peace”, ”I Live My Way” ja ”Judgement Day”. Ne tarjosivat todellista herkkua pitkäaikaisille faneille – taitaa olla niin, että näitä biisejä ei ole soitettu livenä koskaan aiemmin.

Setin loppu oli silkkaa musiikin juhlaa. Encore-osuuden käynnisti ”Virtual XI” -levyltä löytyvä, lähes kokonaan akustinen ”Como Estás Amigos”, joka toimi hellävaraisena hengähdystaukona ennen seuraavia energiapurskahduksia, ”Virus” ja ”The Clansman”. Molemmat kappaleet kuuluivat heittämällä illan ehdottomiin kohokohtiin. Uskomatonta kyllä, seuraava kappale onnistui nostamaan tunnelman vieläkin korkeammalle. ”Wratchild”, edesmenneelle Paul Di’Annolle omistettu, oli illan emotionaalinen huippuhetki ja samalla hieno, arvokas tribuutti toiselle Iron Maidenin entiselle vokalistille. ”Futureal” toimi setin varsinaisena päätöksenä, jonka jälkeen kuultiin vielä täysimittainen versio UFO:n ”Doctor Doctorista”. Bayley esitteli biisin aikana jokaisen bändin jäsenen ja sen sovitukseen oli kudottu myös lyhyt pätkä MetallicanFor Whom the Bell Tollsia”.

Blaze Bayley edelleen huippuvedossa

Noin kaksituntinen keikka tuli päätökseensä, joten on aika tehdä loppuyhteenveto. Tänä vuonna 63 vuotta täyttävä vokalisti osoitti olevansa edelleen huippuiskussa niin laulullisesti, kuin muutenkin. Muutaman vuoden takaiset terveysongelmat vaikuttavat olevan nyt selätetty, ja mies suorastaan hehkuu positiivista energiaa lavalla – kuin myös sen ulkopuolella. Myös koko muu bändi oli vahvassa vireessä ja erityisesti Appletonin veljekset olivat suorastaan huikeassa iskussa. Kolmekymmentä vuotta julkaisunsa jälkeen ”The X Factorin” kuuleminen kokonaisuudessaan oli elämys, jota en uskonut enää kokevani. Settiin kuului myös harvinaisuuksia, Paul Di’Anno -tribuutti, sekä ”Virtual XI” -levyn parhaita paloja – ei voi muuta kuin nostaa hattua Bayleylle ja bändille. Setti sisälsi peräti 21 kappaletta ja oli kaikin puolin vakuuttava, yleisökin palkitsi esiintyjät ansaitun äänekkäästi. Blaze Bayley osoitti, että nämä kappaleet elävät ja hengittävät yhä – nyt ehkä jopa vahvempina kuin koskaan.

Kohokohdat: ”Sign of the Cross”, ”Man on the Edge”, ”Wratchild”, ”The Clansman” ja ”Doctor Doctor”, jossa Appletonin ja Atkinsonin yhteinen kitaratyöskentely oli erityisen vaikuttavaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Huomio: Blaze paljasti palaavansa Suomeen vuonna 2026. Luvassa on silloin setti, joka painottuu Bayleyn debyyttisoololevyyn ”Silicon Messiah” – ja luvassa on myös paljon yllätyksiä. Eiköhän mies nähdä taas silloin On the Rocksissa? Up the Irons!

Settilista:

INTRO: Doctor Doctor
Sign of the Cross
Lord of the Flies
Man on the Edge
Fortunes of War
Look for the Truth
The Aftermath
Judgement of Heaven
Blood on the World’s Hands
The Edge of Darkness
2 A.M.
The Unbeliever
I Live My Way
Judgement Day
Justice of the Peace

Como Estais Amigos
Virus
The Clansman
Wrathchild
Futureal
Doctor Doctor

WWW.BLAZEBAYLEY.NET

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy