Blaze Bayley muistelee ensimmäistä kertaa, kun kuuli Bruce Dickinsonin paluun Iron Maideniin: ”Itkin silmät päästäni”
Monessa mukana ollut ja parhaiten Iron Maidenin laulajana vuosina 1994–1999 tunnettu Blaze Bayley antoi hiljattain haastattelun Metal Hammerille. Haastattelussa Bayley muistelee Iron Maidenista lähtemistään, riitaansa Rick Rubinin kanssa sekä Dickinsonin paluuta bändiin.
Kysyttäessä, miten Iron Maidenin jättäminen vaikutta Bayleyhyn, tämä vastasi:
”Se oli hirveää. Tein koko ajan suunnitelmia soolouraani varten: ’Palaan uuden projektin kanssa, hyödynnän kaiken, mitä opin Maidenissa ja biisinkirjoittamisesta niiden tyyppien kanssa – siitä tulee uskomatonta.’ Ja sitten parin tunnin kuluttua itkin lohduttomasti. En voinut sanoa sitä silloin ääneen, mutta olin täysin murtunut.”
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy
Kun haastattelija kysyi, että kuunteliko Bayley Bruce Dickinsonin paluualbumin ”Brave New Worldin”, tämä vastasi:
”Kyllä, ja myönnän, että itkin silmät päästäni. Se on todella hyvä albumi, mutta tiesin, että jos asiat olisivat menneet toisin, olisin ollut studiossa tekemässä sitä niiden tyyppien kanssa, ja olisin laulanut osan niistä kappaleista. Se menetyksen tunne iski minuun todella kovaa.”
