Ruotsalainen Istapp on edennyt urallaan kolmanteen albumiinsa asti. “The Insidous Star” julkaistiin vastikään huhtikuun lopulla. Talviteemainen bändi edustaa astetta melodisempaa linjaa black metalin saralla, ja homma hoituu ilman massiivisia syntetisaattorimattoja. Melodia tuotetaan pääasiassa kitaran voimin. Musiikki on genressään helposti sulavaa, harmitonta ja ilman sen kummempia ideologisia kytköksiä. Yhtyettä on helppo verrata vaikkapa hieman tunnetumpaan Carach Angreniin, joka on luonteeltaan samalla tapaa helposti lähestyttävää materiaalia, vaikka musiikillisesti sisältääkin sinfonisia elementtejä, jotka ruotsalaisilta puuttuvat tyystin. Muutoin voisi Istappia verrata vaikkapa Immortaliin. Jos black metal olisi power metallia, se olisi tätä. Allekirjoittanut muistaa yhtyeen erityisesti ensimmäiseltä levyltä löytyvästä kappaleesta “I väntan på den absoluta nollpunkten”, joka omissa kirjoissani on ansainnut pienimuotoisen klassikon aseman.

Levyn parhaimmistoa edustaa “Snowball Earth”, joka tuo mukanaan folk metaliin kalleellaan olevia melodiakulkuja. Näitä toki tavataan muuallakin levyllä, ja kokonaisuutta ajatellen, jonkinlainen viikinki- tai folk metal onkin jatkuvasti taustalla lymyilevä vaikute. Kovasti tähän suuntaan viittaavat myös runsaasti viljellyt majesteettiset puhtaat laulut, jotka toimivat lajityyppinsä huomioon ottaen erittäin hyvin. Tästä todisteena myös mainio “Natten då Gud blundade (1888)”. “Muspelheimissä” taas on kiva, vanhalta Dimmu Borgirilta kalskahtava syntetisaattori -kohta. Kaikista kappaleista löytyy jotain mukavaa ja ne erottuvat sopivasti toisistaan muodostaen eheän kokonaisuuden. Varsinaisesti keskinkertaisia biisejä ei levyltä löydy, mutta toisaalta myös napakympit loistavat poissaolollaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

“The Insidous Star” on mukavan vaivatonta kuunneltavaa, mutta tämä on samalla myös levyn kompastuskivi; albumista jää vähän valmiiksipureskeltu fiilis. Tähän kun vielä lisätään hieman ontto ja muovinen produktio, ovat miinusmerkkiset seikat pitkälti tässä. Tosin, plussaa täytyy soundien puolesta antaa siitä, että bassokin erottuu tällä erää oikein edukseen. Uusi Istapp toiminee niille, joille perinteisempi black metal tuntuu liian mustalta ja toisaalta niille, jotka vain yleisesti diggaavat metallista. “The Insidous Starista” tuskin on tällä kertaa klassikoksi, mutta sinänsä ihan pätevä ja helppo albumi on kuitenkin kyseessä.

7/10

Kappalelista:

1. Eternal Winter
2. Dit solen aldrig når
3. Natten då Gud blundade (1888)
4. Snowball Earth
5. Muspelheim
6. The Alliance of Cold
7. The Insidious Star
8. Vita döden
9. Orrekulle

Istapp Facebookissa