Ensimmäisiin ja vaikuttavimpiin post-hardcore-yhtyeisiin lukeutuva Blessthefall on tunnettu tasaisena suorittajana, jolta ei voi sovi odottaa liikaa, mutta vähäänkään ei ole tyytyminen. Yhtyeen neljäs studioalbumi ”Hollow Bodies” on tunteisiin vetoava paketti, joka ylittää kuitenkin kaikki odotukset. Levyn herkät melodiat saavat kuuntelijan vetistelemään, kun taas aggressiivinen tamppaus aiheuttaa ylivilkkautta ja tunteiden kuumenemista.

Blessthefall julkaisi vuonna 2007 ensimmäisen albuminsa ”His Last Walkin”, joka on noussut myös yhdeksi merkittävimmäksi post-hardcore-tekeleeksi. Kun alkuperäinen vokalisti Craig Mabbitt sai yhtyeeltä kenkää, debytoi bändin toisella, ”Witness”-nimeä kantaneella levyllä nykyinen laulaja Beau Bokan. Vaikka Mabbitt olikin ollut Blessthefallin keulamies ja myös koko post-hardcore-skenen suuri vaikuttaja, ottivat fanit Bokanin vastaan suurella mielenkiinnolla. Pian mies todistikin olevansa ehtaa Blessthefall-laatua ja sopivansa yhtyeeseen kuin maali Mona Lisan naamaan. Yhtyeen kolmas albumi ”Awakening” näki päivänvalonsa vuonna 2012. Levyllä oli aistittavissa pientä suunnanvaihdosta post-hardcoresta metalcoreen. Omasta mielestäni kyseinen levy oli yhtyeen paras, ja jostain hassusta syystä kuvittelin, että orkesteri oli saavuttanut lakipisteensä ja ettei ainakaan parempaa levyä olisi syytä olettaa.  Kuunnellessani phoenixilaisen nuoren mutta nälkäisen yhtyeen uunituoretta, neljättä studioalbumia ”Hollow Bodiesia” täytyy minun sättiä itseäni perustelemattomasta pessimismistä, sillä nopeasti tiivistettynä kyseessä on bändin paras albumi.

Uudella albumilla yhtye on korostanut kaikkia osa-alueitaan entisestään: herkkä on herkempää, ja raskas on raskaampaa. Toisinaan Eric Lambertin ja Elliott Gruenbergin kitaramelodiat saavat palan kurkkuun ja mielen herkistymään, kun taas toisinaan miehet runttaavat kitaroidensa kieliä sillä seurauksella, että tekisi mieli hajottaa huonekaluja ja hyppiä seinille. Bändin alkuperäisjäsenen, basisti Jared Wrathin raivoa tihkuvien huutojen täytyy käyttää polttoaineenaan miehen sisältä kumpuavaa aggressiota, sillä tunteettomilla ja ontoilla karjunnoilla eivät ihokarvat nousisi pystyyn. Wrathin ohella alkuperäisjäsenenä ansioitunut rumpali Matt Traynor hakkaa kannujaan niin, että kalvot paukkuvat ja hiki roiskuu. Vokalisti Beaun persoonallinen ääni tulee kuitenkin erottelemaan jyvät akanoista: sitä joko vihaa tai rakastaa. Olisi todella sääli, mikäli bändin muuten niin mahtava kokonaisuus menisi pilalle puhtaiden lauluosuuksien takia, siksi olenkin varsin tyytyväinen, että minä itse lukeudun jälkimmäisenä mainittuun kastiin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Levyn ensimmäisenä kipaleena kuultava ”Exodus” alkaa turhia kyselemättä breakdownilla, joka nappaa heti tiukkaan otteeseensa. Avausraita näyttää kuuntelijalle, että et tule kuulemaan mitään lässynlässyä vaan ehtaa, raivoa tihkuvaa turpaan vetoa. Biisi armahtaa kuitenkin kertosäkeessä, jonka melankolisen melodian tarjoilee Beau omalaatuisella äänellään. Blessthefall on yksi harvoja yhtyeitä, joka pystyy tekemään samaan aikaan suorastaan väkivaltaisen väkevää musiikkia, mutta kuitenkin luomaan siihen tarpeeksi tunnetta ja herkkyyttä ilman tragikoomista jälkimakua, johon monien muiden vastaavien bändien fiilis lässähtää. Levyn toisena biisinä kuultava ”You Wear A Crown But You’re No King” on myös levyn ainoa sinkkulohkaisu. Irtonaisena kappaleena se ei herättänyt minussa sen kummempaa kiintymystä, mutta voi että, ”Exoduksen” jälkeen nautittuna biisi saavuttaa aivan uudet mitat: se on samaa sääliä tuntematonta väkevää tykitystä kuin avausraitakin.

Kolmantena kuullaan levyn nimikkokappale ”Hollow Bodies”. Jos tässä vaiheessa olet pystynyt pitäytymään tyynenä ja viileänä, tulee viimeistään kappaleen huiluäänillä koristeltu breakdown sytyttämään sielusi musiikilliseen paloon, joka saa sinut haluamaan lisää.  Neljäs raita ”Déjà Vu” jatkaa vielä levyn kolmen aikaisemman kappaleen jalanjäljillä tarjoillessaan tarttuvaa kiraramelodiaa ja laulantaa väkevällä ulosannilla. Kappaleen outro antaa sinun kuitenkin vetää henkeä tai, jos olet yhtä onnekas kuin minä, saat nauttia kylmien väreiden aiheuttamasta aallokosta vartalossasi. Olemme saavuttaneet levyn viidennen kappaleen, joka tottelee nimeä ”Buried In These Walls”. Kun itse kuulin biisin ensimmäistä kertaa, istuin trukissa samalla nauttien vielä levyn alkupuoliskon aiheuttamaa jälkihekumaa. ”Hollow Bodiesin” viides kappale tekee sinulle kuitenkin selväksi, että nyt on aika rauhoittua. Se antaa sinulle matkalipun, jolla voit matkustaa oman mielesi miljööseen – se on jotain, mitä sinun tulee itse kokea. Kyseessä on yksinkertainen viisu, joka on samalla yksi kauneimpia kappaleita, joihin olen kuluneena vuonna törmännyt. Ja jos joku olisi tuona kyseisenä hetkenä tullut keskeyttämään minut ja särkenyt kappaleen aiheuttamaan euforian, olisin varmasti antanut nyrkistä.

Levyä jatkava ”See You On The Outside” palauttaa sinut audiotripiltä maan pinnalle, kuitenkin melko varovaisesti, sillä liian raskas biisi tähän paikkaan olisi voinut sekoittaa pääkoppaa pahanpäiväisesti. Mukavaa lisämakua kappaleelle antaa taustalla mylvivä orkestraalinen soitanta. On kuitenkin aika taas ravistella käsiä ja jalkoja sekä venytellä niskaa, sillä Stick To Your Guns –yhtyeen keulamiehen Jesse Barnettin veret seisauttavalla huudolla varusteltu ”Youngbloods” ei tunne armoa ketään kohtaan. Se saa kaiken tuntumaan ympärilläsi pieneltä tai ahtaalta – tarvitset enemmän tilaa riehumiseen, jota kappale sinulta vaatii. Kahdeksas raapaisu ”Standing On The Ashes” jatkaa levyn hämmästyttävän vakuuttavaa tasoa, joka heikoimmillaankin tuntuu olevan tajunnan räjäyttävää.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

”Carry On” ei vain ole yksi levyn menevimpiä ja koukuttavimpia ralleja, vaan se tarjoilee yhden levyn upeimmista ja herkimmistä kertosäkeistä. Kappaleessa kuullaan myös August Burns Red –laulaja Jake Luhrsia. Kymmenes kipale ”The Sound of Starting Over” jatkaa edellisen biisin jalanjäljissä vakuuttavalla kertosäkeellään ja soitannollaan, joka ei missään nimessä päästä tekijöitään kulkemaan helpoimman kautta. Kappaleen outro lataa levyn päätösraidalle sellaiset odotukset, että heikompaa hirvittää. Mielessäsi saattaa siintää karmaiseva ajatus siitä, että upea levy pilataan epäonnistuneella lopetusraidalla. Älä huoli, niin ei tule tapahtumaan. Levyn päätösraita ”Open Water” on 7-minuuttinen lopetus kerrassaan upealla levylle. Se saa koko ruumiisi kananlihalle ja palan kurkkuusi. Kappaleeseen lisäpontta antaa myös Lights-yhtyeen herkkä-ääninen, laulaja Beaun vaimonakin ansioitunut kaunotar Lights Bokan.

”Hollow Bodies” on erinomainen levy, joka onnistuu luomaan täydellisen, toisinaan yllättävän tunteikkaan ja toisinaan todella painostavan atmosfäärin kuuntelijan ympärille. Blessthefall on tehnyt hyvin selväksi, kuka on hallitseva raskaan sarjan mestari emotionaalisen rähjäämisen saralla. Kiitän yhtyettä tästä mahtavasta levystä ja siitä, että se todisti minun jälleen olleen väärässä: kun taitoa on tarpeeksi, voidaan loppuun kulutetusta soundistakin luoda aina uutta ja toimivaa.

9/10

Kappalelista:
1. Exodus
2. You Wear a Crown, But You’re No King
3. Hollow Bodies
4. Déjà Vu
5. Buried In these Walls
6. See You On the Outside
7. Youngbloods (featuring Jesse Barnett of Stick to Your Guns)
8. Standing On the Ashes
9. Carry On (featuring Jake Luhrs of August Burns Red)
10. The Sound of Starting Over
11. Open Water (featuring Lights)

https://www.facebook.com/blessthefall?fref=ts
http://blessthefallmusic.com/

Kirjoittanut: Aku Eerola