Kuva: Rauno Liivand

Blind Channel julkaisee maailmanlaajuisesti Bad Idea -sinkun pe 25.2. – biisin ensiesitys UMK-finaalissa la 26.2.

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 25.2.2022

Suomen kuumin vientiyhtye Blind Channel julkaisee maailmanlaajuisesti Bad idea -sinkun perjantaina 25.2. Biisin ensiesitys on UMK-finaalissa lauantaina 26.2. Suora lähetys Turun Logomosta nähdään Ylen kanavilla klo 21 alkaen. Kuuntele kappale alapuolelta.

Yhtye kertoo ”Bad Idea” -biisin olevan marttyyrikuolema ja samalla epäonnistunut anteeksipyyntö: ”Sanoituksissa ollaan henkilökohtaisemmillaan kuin koskaan ennen. Biisi syntyi vuosia sitten, kun ihmissuhteita päättyi tosi rumalla tavalla ja mielessä pyöri vain ’mähän varoitin’.”

Biisistä on tehty myös video, joka julkaistaan myöhemmin perjantaina 25.2. Kyseessä on tulevan albumin kärkisingle. ”Lifestyles of the Sick & Dangerous” -albumi ilmestyy 8.7. Albumilta löytyvät jo julkaistut biisit ”Dark Side”, ”Balboa” ja ”We Are No Saints” sekä tuore ”Bad Idea”. Levy julkaistaan CD- ja vinyyliformaateissa sekä digipalveluissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhtye Jenkeissä ja Euroopassa keväällä miltei kolme kuukautta

Blind Channel starttaa jenkkikiertueelle ensi viikolla. Pesti From Ashes To New -yhtyeen lämmittelijänä alkaa 3.3. Jenkkirupeaman jälkeen huhtikuussa yhtye jatkaa matkaansa Euroopan lavoille, jossa se kiertää yli kuukauden Eskimo Callboyn kanssa palaten Suomeen kesäfestivaalikeikoille. Omalle Euroopan kiertueelle Blind Channel suuntaa albumijulkaisun jälkeen elokuussa. Kiertue jatkuu 8.10. saakka.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat