Blind Channel – Revolutions

Oululainen violent pop -yhtye Blind Channel julkaisee debyyttialbuminsa tällä viikolla. ”Revolutions” heittää pöydälle 11 kappaletta, jotka eivät jätä ketään kylmäksi. Niin yhtyeen musiikki kuin asennekin ovat sellaisia, että bändistä joko tykkää tai sitten se ottaa päähän. Ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen olisin voinut tyytyä kuvailemaan albumia aggressiiviseksi, teini-ikäisen uhoilua sisältäväksi biletyspop-metalliksi. Onneksi kuitenkin kuuntelin albumin useammin kuin kerran.

Blind Channelin asenne ja sanoitukset ovat suorasanaista, joten yhtye ansaitseekin rehellisen vastauksen musiikistaan. Viiden miehen poppoo, joka käsittää vokalisti-kitaristi Joel Hokan, vokalisti-ohjelmoija Niko Moilasen, kitaristi Joonas Porkon, basisti Olli Matelan sekä rumpali Tommi Lallin, on onnistunut saamaan aikaan debyyttialbumistaan vakuuttavan kokonaisuuden. Blind Channelin kahden vokalistin yhdistelmä on erittäin toimiva, kun toinen vokalisti laulaa ärjynnät ja toinen kevyemmät osuudet. Yhtyeen tapa yhdistää rockiin disco-, pop- ja rap-elementtejä ei ole ennenkuulumatonta, mutta uutta Suomessa. Ruotsissa on vastaavanlaisia nimiä, kuten Engel ja Amaranthe. Blind Channelin musiikki ei silti ole suoraan verrattavissa kumpaakaan, mutta yhteisiä piirteitä löytyy. Kuitenkin suurin meriitti yhtyeen musiikissa tulee antaa sen energisyydelle – ”Revolutionsia” kuunnellessa pystyy kuvittelemaan silmissään täyden salin, joka hyppii discomaisten biittien ja groovaavien riffien tahdissa.

Yhtyeen lyriikoista huomaa, että paikoitellen ollaan rock-musiikille uskollisesti ”haistatetaan pitkät koko maailmalle” -asenteella liikkeellä. ”Enemy For Me” -kappaleessa pullistellaan lihaksia ja annetaan valtavien egojen törmätä yhteen. ”I know where you live” -tokaisu särähti ensimmäisellä kerralla korvaani ja aiheutti myötähäpeän tunteen. Myös ”DejaFussa” kuultava ”Let’s fuck this place up!” -huudahdus kuulostaa machoilulta, mutta sen sulattaa paremmin, koska huutoa seuraa massiivinen melodiaräjähdys. On Blind Channelillä myös hempeämpikin puoli, joka tulee esiin esimerkiksi ”Hold On The Hopelessin” tai ”What’s Wrongin” lyriikoissa.

”Bullet (With Your Name it)” aloittaa albumin räjähtävästi. Kappaleen alun pimputtava melodia voi tuntua aluksi oudolta, ja ivallisesti lausuttu ”I got the bullet with your name on it” saa myös miettimään, mitä tuleman pitää. Lisää yllätyksiä on luvassa, kun ”Bulletissa” kuullaan räppäämistä ja sekopäistä naurua. ”Darker Than Black” on jo turvallisemman kuuloinen kliseisten ”wou wou wou-aa” -huudahdusten myötä. Kliseisyys annettakoon anteeksi, sen verran vakuuttava tykitystä kappale on. ”Enemy For Me” on aggressiivinen turpaanvetoralli, joka saa tuntemaan myötätuntoa sitä henkilöä kohtaan, jolle kappaleessa raivotaan. ”Enemy For Me” -kappaleeseen monen on varmasti helppo samastua ja päästää sen avulla ulos höyryjään. Muutamat ylilyönnit raivoavissa sanoituksissa eivät häiritse useamman kuuntelukerran jälkeen, mutta mussuttava, matala miesääni ihmetyttää kerta toisensa jälkeen.

”DejaFU**” on ehdoton yleisönsekoamiskappale. ”DejaFU**” alkaa sydämensykkeellä, jota seuraa räppiosuus, jonka jälkeen kappale polkaistaan kunnolla käytiin. Kertosäkeissä on keveyttä, vaikka sanoitukset ovat synkät: ”outside we’re celebrating / inside we’re suffocating” esittää asian hyvin. Monesti asiat voivat näyttää päällepäin hyvälle, mutta pinnan alla asiat eivät olekaan kohdillaan. ”Hold On The Hopeless” on albumin ensimmäinen kevyempi kappale. Se on mukaansa tempaavaa pop rockia, joka saa jalan polkemaan lattiaa. ”What’s Wrong” menee vielä pari pykälämpää kevyemmeksi, ja Blind Channelin mittapuulla sen voisi luokitella balladiksi. Kappale on rento, ja se etenee kevyesti pehmeiden riffien ja biittien tahdissa. ”What’s Wrongilla” bändi näyttää, että taittuvat ne siirappisemmatkin kappaleet kovasta ulkokuoresta huolimatta.

”My Revolution” laittaa taas bilevaihteen silmään tarttuvine melodioineen ja ”follow me, follow me now!” huudahduksineen. Tälläkin kappaleella räjäytetään varmasti tunnelma niin klubikeikoilla kuin festareilla. ”Another Sun” on vaihteeksi kevyempää Blind Channeliä, vaikka kappaleen lyrikoissa synkistelläänkin. Huolimatta elämän epätoivoisuudesta kappaleen lyriikoista voi havaita toivon pilkahduksia, kun niitä syventyy kuuntelemaan. ”Another Sun” on jälleen eräänlainen taidonnäyte, sillä kun yhtyeen kappaleet ovat pääsääntöisesti rujoja ja tylyjä, ”Another Sun” on tunnelmaltaan kaunis ja jopa harmoninen. Hankalasta tytöstä kertova ”Don’t” päättää ”Revolutionsin”. ”Don’t” on alun perin brittiläisen laulaja-sanoittaja Ed Sheeran käsialaa, mutta Blind Channel on tehnyt siitä rohkeasti oman tulkintansa. Kappale on nopeatempoinen ja ehdoton korvamato kertosäkeen suhteen. ”Don’t” sulkee ympyrän – albumi loppuu energisesti kuten alkoikin.

Omien sanojensa mukaan Blind Channel on yllättynyt debyyttialbumistaan lopputuloksena, enkä ihmettele. Itsekään en olisi vielä ensimmäisen kuuntelukerran perusteella uskonut tykästyväni tähän levyyn. Aluksi räppäämiset ja egoilu tuntuivat ärsyttäville, mutta kun ärsyyntyminen lieveni, näin kuvan kokonaisuudessaan. Blind Channelin tapa yhdistellä musiikkiinsa niin rockia, räppiä, hardcorea kuin poppia on onnistunut – ne eivät puuroudu yhdeksi mössöksi keskenään vaan pikemminkin rakentavat kappaleisiin monia kerroksia, joita on helppo seurata. Yhtye on omien sanojensa mukaan pyrkinyt kuulijaystävällisyyteen, ja sen huomaa musiikista. Bändin musiikkiin on helppo päästä sisälle, vaikka hardcorelle ominainen ärjyminen tai rap-musiikki eivät kuuluisikaan omiin suosikkeihin. Blind Channel on halunnut musiikillaan antaa uutta virtaa suomirockiin, ja siinä se on onnistunut. Tällä yhtyeellä on paljon potentiaalia, ja on mielenkiintoista seurata, mihin he vielä päätyvät urallaan.

9½/10

Kappalelista:

  1. Bullet (With Your Name On it)
  2. Darker Than Black
  3. Enemy For Me
  4. Pitfalls
  5. DejaFU**
  6. Hold On The Hopeless
  7. What’s Wrong
  8. My Revolution
  9. Another Sun
  10. Unforgiving
  11. Don’t

Blind Channel Facebookissa

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Kommentoi julkaisua