Blind Stare – The Dividing Line

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 27.7.2012

Blind Stare on toiminut jo vuodesta 1999, ja debyyttialbumi “Symphony Of Delusions” julkaistiin vuonna 2005. Tästä huolimatta bändin toinen albumi “The Dividing Line” on allekirjoittaneen ensikosketus turkulaisryhmän musiikkiin.

Lehdistötiedotteessa Blind Staren kerrotaan luoneen uniikin ja tunnistettavan soundin yhdistelemällä sinfoniseen melo-deathiinsa mm. 70-luvun äänimaailmaa. Kuvaus pitää osittain paikkansa, joskaan ei kerro koko totuutta bändin tyylistä. Moderni, melodinen death metal on selkeästi homman nimi, ja sinfonisia osuuksia löytyy paikka paikoin hyvällä maulla toteutettuna, 70-luvun vaikutteiden jäädessä lähinnä muutaman Hammond-osuuden varaan.

Sisällöltään “The Dividing Line” nojaa vahvimmin Ruotsin suuntaan, lähimpänä vertailukohtana voisi pitää Dark Tranquillityn viimeisimpien tuotoksien melankolista linjaa. Koukkua ja melodiaa Blind Staren uutukaiselta toki löytyy enemmän kuin länsinaapurin parilta uusimmalta yhteensä. “Cold New World” ja “Death and Rebirth” edustavat levyn rivakampaa antia, jälkimmäisen edetessä paikoin lähes groovaavalla otteella. Herkempää osastoa tarjoilee “Mindless Dreams”, jonka mahtipontinen kertosäe onkin koko albumin kohokohtia. Ajoittain levylle mahtuu mukaan myös miltei power metalmaisia vivahteita laulajan puhtaan, melko perinteisen heavy metal -soundin tuodessa etäisesti mieleen Timo Kotipellon.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mitään täysin uniikkia ja omaperäistä Blind Stare ei tarjoa, mutta ei bändiä voi myöskään pelkästä perässähiihtelystä syyttää. Yhtye on oman tyylinsä löytänyt ja hoitaa hommansa varsin mallikkaasti, mikä on toki oletettavaakin kolmentoista vuoden kokemuksella. “The Dividing Line” jokainen kappale on taidokkaasti toteutettu, eikä levylle varsinaisia täytebiisejä ole eksynyt. Hieman tiivistystä olisi kuitenkin kaivattu kiitettävään arvosanaan, sillä selkeiden hittien puuttuessa albumi ei ehkä sittenkään kanna täysin koko 11 biisin ja yli 50 minuutin mittaansa ja loppua kohden levyn sisältö uhkaa jo puuduttaa. Ehkä biisin tai pari karsimalla albumikokonaisuus pitäisi tiukemmin otteessaan ja mielenkiinto säilyisi vielä vahvemmin loppuun asti.

8/10

Kappalelista:>
1. Cold New World
2. Mind’s Armor
3. Bring Down the Tears
4. Mindless Dreams
5. Death and Rebirth
6. Blessing of Freyja
7. The List
8. Redemption
9. The Disciple
10. Daughter of the Sun
11. Legion of Lost Minds

Kirjoittanut: Toni Lehtonen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat