Bloc Party Ruisrockin uusin kiinnitys

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 15.3.2012

Turun Ruissalossa 6.-8. heinäkuuta juhlittavan Ruisrockin artistivahvuuteen on kiinnitetty lisää ulkomaisia tähtiä. Ruisrock-sunnuntaina lavalle nousee tauolta palaava brittisuuruus Bloc Party ja perjantain kattausta täydentää ruotsalaisen popin menestyjä Veronica Maggio. Kotimaista osaamista tarjoavat maailmallakin mainetta niittävä yhden miehen konemusiikkivoimala Huoratron lauantaina sekä hiljattain ”Mies ja nainen” – kolmosalbuminsa julkaissut Herra Ylppö & Ihmiset perjantaina.

Bloc Partyn nousukiito yhdeksi viime vuosikymmenen suurimmista musiikillisista menestystarinoista alkoi heti vuoden 2005 ”Silent Alarm” -debyyttialbumilla. Maailmanlaajuisesti jo yli miljoona kappaletta myynyt levy nousi brittilistan kolmanneksi myyden platinaa ja nousi vuoden kriitikkolistausten kärkeen. Menestystarinaa jatkoivat brittilistan kakkoseksi noussut ”A Weekend In The City” (2007) sekä elektronisempaan suuntaan kurottanut kolmas albumi ”Intimacy” (2008), jonka jälkeen yhtye vetäytyi tauolle. Bloc Party on luvannut uutta albumia tälle vuodelle ja jotakin on tapahtumassa, sillä yhtye on julkaissut maaliskuun alusta lyhyitä tallenteita harjoituksista YouTube-kanavallaan.

Veronica Maggio on noussut muutamassa vuodessa pohjoismaisen tyylitietoisen pop-musiikin kärkipaikalle. Maggio teki läpimurtonsa heti vuoden 2006 kultaa myyneellä esikoisalbumillaan ”Vatten och Bröd”, jota seurasi vuoden 2008 platinaa myynyt ”Och vinnaren är…”. Valloittavan ja upeaäänisen Maggion viime vuonna ilmestynyt kolmas albumi ”Satan i Gatan” jatkaa menestystarinaa, levy nousi ilmestyttyään Ruotsin ja Norjan albumilistojen kärkeen ja nosti artistin Ruotsin Spotifyn soitetuimmaksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ruisrockin ohjelmistoon on luvassa vielä kevään aikana runsaasti ulkomaisia ja kotimaisia kiinnityksiä. Käy tsekkaamassa tämän hetkinen päiväkohtainen ohjelma ja tarkemmat artistiesittelyt täältä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat