Block Buster – Ain’t on the Chain

Kirjoittanut Jyri Kinnari - 27.9.2015

block busterKuopiolainen Block Buster on saanut alkunsa jo vuonna 2008. Sen musiikki on perinteistä hard rockia, jonka poikkeuksellisen energisyyden koin alkukesästä Kivenlahti Rockissa, jossa yhtye vastasi yhdestä koko festarin parhaista esityksistä. Sen lisäksi, että Block Busterin musiikki kolahti kuin oikea koukku leukaperiin, sen esiintyminen oli tyylikkään eloisaa ja vauhdikasta.

”Ain’t on the Chain” on maxi-single, joka sisältää kolme kappaletta, jotka kaikki ovat tyylipuhdasta hard rockia, jossa yhdistyvät terävät riffit, tarttuvat melodiat ja hyväntuulinen groove. Block Buster soittaa musiikkia, jota on tehty jo vuosikymmeniä. Se ei tuo siihen varsinaisesti mitään uutta, mutta kuulostaa silti tuoreelta, elinvoimaiselta ja omanlaiseltaan.

Block Buster on erittäin lupaava nuori yhtye, joka tulee todennäköisesti vielä nousemaan retroilevien rock- ja metallibändien etulinjaan. Musiikki ja live-esiintyminen ovat ainakin sillä tasolla, että olisi suoranainen ihme, jos niin ei tapahtuisi. Tätä tulee harvoin sanottua, mutta Block Busterin musiikki on jo nyt niin kovatasoista, että en oikeastaan keksi, miten sitä voisi parantaa. Vaikuttaa siltä, että yhtyeen musiikki on jo hioutunut lähes täydelliseen muotoonsa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

9/10

Kappalelista:
1. Caught in a Crossfire
2. Ain’t on the Chain
3. Danger Line

Block Buster Facebookissa
Block Buster Soundcloudissa

Kirjoittanut: Jyri Kinnari

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat