Block of Flats kehottaa uudella singlellään irtautumaan kuluttavista ihmissuhteista

Kirjoittanut Niko Kuusela - 24.9.2022

Vaihtoehtorockin tuore tulokas, helsinkiläinen Block of Flats, julkaisee ensimmäisen singlen tulevalta esikoisalbumiltaan. Kappaleen on tuottanut Joonas Parkkonen, ja sen on miksannut sekä masteroinut Grammy-palkittu Jacob Hansen.

””Feels Like” on kappale, jossa käsitellään omia tuntemuksia toisen ihmisen toksisuutta kohtaan. Se kertoo päätöksestä irtautua huonosta ja kuluttavasta ihmissuhteesta, joka ei enää anna mitään takaisin, vaikka kuinka haluaisikin. Kappaleen tarinan nojaa vahvasti turhautumisen tunteeseen, jossa ei saa sanat eivät enää riitä; turhautuminen tulee ulos pahoinvoivana huutona. Päätös suhteesta lähtemisestä on tehtävä itse, sillä lopulta liiallinen negatiivisuus ja toksisuus polttaa kaikki sillat sekä ihmissuhteet”, kuvailee kappaleen säveltäjä Jonne Nikkilä.

Neljän lapsuudenystävän, Jonne Nikkilän (laulu), Jesse Katajan (kitara), Kauri Koposen (basso) ja Ossi Ågrenin (rummut), muodostama yhtye julkaisi vuoden 2020 lopussa Jussi Ylikosken luotsaamaan Molar Musicin kautta ”Flashbacks & Memories” -debyytti-EP:n, joka sai innostuneen vastaanoton musiikkimedioilta. EP:n sinkkulohkaisut ”Done for Tonight”, ”Do I Even Want You Back” sekä ”Nothing Is Gonna Be OK” ovat jyllänneet Spotifyn kansainvälisillä soittolistoilla sekä kotimaisilla radiokanavilla nostaen bändin yhdeksi kiinnostavimmista suomalaisen vaihtoehtorockin tulokkaista. Block of Flats yhdistää musiikissaan tarttuvat popkoukut, mielikuvitukselliset sovitukset sekä elektronisen soundin tuottaen tyylikkäästi toteutettua punkenergialla jalostettua modernia rockia.

Block of Flats kirjoitti levytyssopimuksen Ranka Kustannuksen kanssa elokuussa 2022, ja heidän esikoisalbuminsa äänitykset ovat parhaillaan käynnissä.

Kansainvälisille markkinoille tähtäävä Block of Flats on tunnettu energisistä live-esiintymisistään, joita bändi on ehtinyt ahkeroida runsaasti niin ympäri Suomea kuin ulkomailla. Yhtye nähdään livenä muun muassa Tampereen Lost in Musicissa torstaina 29. syyskuuta sekä Helsingin On the Rocksissa 26. marraskuuta.

Keikat:
29.09.2022 Yo-talo, Tampere (Lost in Music)
26.11.2022 On the Rocks, Helsinki