Blood Incantationin ”Hidden History of the Human Race” on death metal -mestariteos

Yhdysvaltalainen death metal -partio Blood Incantation on julkaisemassa vasta toista studioalbumiaan, mutta bändi on ehtinyt siitä huolimatta kerätä laajaa kansainvälistä huomiota niin death metal -piireissä kuin niiden ulkopuolellakin. Käsillä oleva uusi ”Hidden History of the Human Race” on ehtinyt nousta jo monen kriitikon ”vuoden parhaimmat albumit” -listalle ja se on kerännyt paljon ylistystä eri levyarvosteluissa. Valtava hype ennen jonkin albumin julkaisua on hieman kaksiteräinen miekka. Toisaalta sillä saadaan levylle paljon huomiota, mutta toisaalta se luo myös odotuksia, jotka on helppo alittaa niiden keskuudessa, jotka ovat ehtineet jo innostua.

Musiikillisesti Blood Incantation on lähtenyt viemään eteenpäin sitä konseptia, jonka se käynnisti vuoden 2015 ”Interdimensional Exctinction” -lyhytsoitollaan ja jota se jatkoi vuonna 2016 julkaistulla debyyttialbumillaan ”Starspawn”. Kaikuja menneisyyteen on kuultavissa myös esimerkiksi kappaleella ”The Giza Power Plant”, joka sisältää suoraan joitakin riffejä ja ideoita, joita kuultiin ensimmäistä kertaa vuoden 2014 ”Astral Spells” -demolla.

Uusi albumi on tuotannoltaan tuttuun tapaan erittäin orgaanista, mutta kuitenkin tietyllä tapaa silotellumpaa kuin aikaisemmin. Esimerkiksi levyn rumpuraidoista kuulee, että ne on pyritty pitämään mahdollisimman luomuina, ja ne istahtavat jokaiseen kappaleeseen selkeinä. Erityisesti esimerkiksi virveli ja tomit kuulostavat miellyttäviltä. Kitarat puolestaan eivät ole niin suttuisia kuin esimerkiksi bändin aikaisemmilla julkaisuilla. Tietty kämäisyyden estetiikka, joka monia death metal -yhtyeitä yhdistää, on tällä levyllä poissa, mutta kyseessä ei myöskään ole samaan tapaan massiivisen tuotannon omaava levy, kuin mitä monet metallifanit ovat nykyään tottuneet kuulemaan. Sen sijaan se tasapainottelee rujon ja selkeän välillä, antaen albumille oman dualistisen auransa. On myös hienoa kuulla kuinka pienet epätarkkuudet on jätetty levylle, eikä niitä ole siivottu pois. Kliinistä ja siloteltua deathia maailma on kuullut jo tarpeeksi, ja näin biisit tuntuvat hengittävän, elävän. Vaikka genren nimi onkin death metal, se on parhaimmillaan juuri silloin, kun kappaleista löytyy eloa.

Blood Incantation kuulostaa tällä levyllä entistä enemmän itsenäiseltä yksiköltä, joka on löytänyt tietyn tyylin ja toteuttaa sitä nyt ensimmäistä kertaa täysin estoitta ja nauliintuneella fokuksella. Esimerkiksi Demilichilta vaikutteita hakenut yhtye on tietyllä tapaa samaa filosofista koulua kuin esimerkiksi Tomb Mold, Gategreeper ja vaikkapa Mortiferum, mutta se liikkuu silti entistä enemmän omanlaisen visionsa johdattamana. Kappaleissa yhdistellään Deathin kaltaisten varhaisten pioneerien aloittamaa, harmonisesti omaleimaisen ja silti soonisesti murskaavan death metalin tyyliä. Toisaalta bändi myös vie silloin tällöin soundiaan Deathin myöhäistuotannon, Cynicin debyyttialbumin ja esimerkiksi Horrendouksen viitoittamalle tekniselle tielle, jossa ei kuitenkaan mennä koskaan liian progeksi tai itsetarkoituksellisen monimutkaiseksi. Tälläkin saralla bändi suorittaa nämä vaikutteet huomattavasti sisäsiistimmin ja tyylitajuisemmin kuin moni toisiaan apinoiva teknistä deathia taituroiva yhtye, joista ei löydy mitään persoonallista.

Avauskappale ”Slave Species of The Gods” käynnistyy etäisesti slam-tyylisten riffien ja pinch harmonicien myötä, josta se kehittyy hieman suoraviivaisempaan mutta silti kipakkaan sahaamiseen. Sävellyksellisesti kappale on kenties hieman riffisalaattimainen, mutta levyn kontekstissa sen kaoottisuus toimii ja on perusteltua. Kakkosraita ”The Giza Power Plant” jatkaa siitä, mihin avauskappale jäi. Kappaleessa sukelletaan kuitenkin entistä enemmän jo ”Slave Species of The Godsissa” kuultuun äänimaailmaan, jota voi kuvata astraaliseksi ja muinaiseksi. ”Psykedeelinen” on tässä yhteydessä liian vahva sana, vaikka sekin omalla tavallaan kuvaa sitä. Eksoottisempien asteikkojen käyttö yhdessä jopa doom-henkisten breakdownien ohella vain alleviivaavat näiden osioiden toismaailmallisuutta; ajatusta siitä, että bändi pyrkii kanavoimaan jotain muinaista ja tähtienvälistä. Läsnä ei ole modernin aliencoren koomisuutta, vaan Lovecraftiaanista kosmista kauhua.

Albumilla edetäänkin loogisesti kohti avaruudellista tyhjiötä. Jos aikaisempien kappaleiden kohdalla psykedeelisyydestä puhuminen oli hieman liikaa, on ”Inner Paths (To Outer Space)” vahva poikkeus tälle, sillä se jos joku on psykedeelinen kappale. Hieman esimerkiksi John Frumia muistuttava raita toimii pienenä hengitystaukona, joka kuitenkin istahtaa kokonaisuuteen myös musiikillisesti. Loppua kohden kuulija herätetään planetaarisesta koomastaan palaamalla konventionaalisempaan kuoloon ja ryminään.

Levyn päättää kahdeksantoistaminuuttinen kappale, joka on järkälemäinen paitsi kestoltaan, niin myös nimeltään. ”Awakening from the Dream of Existence to the Multidimensional Nature of Our Reality (Mirror of the Soul)”, siinä vasta suuhun sopiva nimi teoksella. Ja teokseksi sitä voikin luonnehtia. Kappale nivoo yhteen kaiken sen, mitä levyllä on kuultu aikaisemminkin, mutta jollain tapaa se onnistuu kuitenkin viemään kaikki langat ja konseptit korkeampiin, suureellisempiin ja monimutkaisempiin ulottuvuuksiin. Alun sekoilu tuo itselleni mieleen kevyesti varhaisen Between The Buried And Me:n, vaikka luonnollisesti metalcore-vaikutteita ei tässä keitossa olekaan mukana, ja hyvä niin. Kyseessä on massiivinen päätös massiiviselle levylle – vähempää tuskin kukaan odottikaan.

”Hidden History of the Human Race” on albumina erittäin onnistunut. Dynamiikaltaan levy on rakennettu äärimmäisen taitavasti: se tuntuu harkitulta kokonaisuudelta, jossa murskaavat luolamiesriffit vuorottelevat poukkoilevien ja polveilevien kuvioiden välillä, ja aina sopivalla hetkellä bändi hukuttaa äänimaailmansa suureen määrään orgaanista kaikua ja hidastempoista, doomin katkuista tunnelmointia. Jokaisella kappaleella on oma paikkansa kokonaisuudessa, eikä yhtäkään niistä voisi ottaa pois hajottamatta sitä pyramidia, jonka bändi on saanut kokoon. On helppoa kuvitella, että tähän suuntaan Chuck Schuldiner olisi voinut musiikkinsa viedä, mikäli hän olisi vielä keskuudessamme.

On hyvin mahdollista, että moni kokee bändin menettäneen sen tietyn viehätyksen, joka sillä oli ennen laajasti hyväksyttyä ja ylistettyä uutta albumiaan. Kyseessä ei kuitenkaan missään nimessä ole levy, joka olisi tehty saavuttamaan muotitietoisten massojen huomio, vaikka se siltä voi monen mielestä vaikuttaakin, ja juuri tuollaista suosiota saavuttaakin. Blood Incantation ansaitsee huomattavan tunnustuksen loistavasta albumikokonaisuudesta, virkistävän luonnollisesta lähestymistavastaan musiikin taltioimiseen ja avaramielisestä kokeellisuudestaan. Omasta mielestäni albumi on kaiken ylistyksensä väärti, ja se on yksi omia suosikkejani tänä vuonna julkaistusta musiikista.

9½/10

Kappalelista:

  1. Slave Species of the Gods
  2. The Giza Power Plant
  3. Inner Paths (To Outer Space)
  4. Awakening from the Dream of Existence to the Multidimensional Nature of Our Reality (Mirror of the Soul)

Kommentoi julkaisua