Bloodbath – Grand Morbid Funeral

Opeth-, Katatonia– ja Paradise Lost -miehistä koostuva death metal -superkokoonpano Bloodbath on vihdoinkin saanut uuden levynsä valmiiksi kuuden vuoden odottelun jälkeen. Pitkä odotusaika tuskin tuli kenellekään yllätyksenä, sillä Bloodbath on suuresta suosiostaan huolimatta pitkälti sivuprojektin roolissa. 16-vuotisen olemassaolonsa aikana se on julkaissut neljä täypitkää albumia, kaksi EP:tä ja kaksi live-DVD:tä. Keikkoja yhtye on soittanut vain kourallisen.

Itselläni on ollut kunnia olla näkemässä toinen Bloodbathin kahdesta Suomen esiintymisestä. Itse asiassa juuri tuota kautta tutustuin koko yhtyeeseen Tuskassa vuonna 2010. Pidän tuota keikkaa edelleen yhtenä parhaista näkemistäni enkä tule ikinä unohtamaan sitä hetkeä, kun yhtyeen silloinen vokalisti Mikael Åkerfeldt totesi ennen viimeistä kappaletta tuttuun tapaansa rauhallisella äänellä: ”This one is called ’Eaten’”, ja sillä samaisella hetkellä koko yleisö ratkesi liitoksistaan. Mutta mitä mahtaa yhtyeellä olla tarjottavanaan vuonna 2014?

Åkerfeldtin lähdöstä saakka yhtyeen ympärillä pyöri pitkän aikaa huhumylly liittyen uuteen laulajaan. Asia pidettiin pitkään salassa, kunnes vihdoin laulajan paikan kerrottiin ottaneen Paradise Lostista tuttu Nick Holmes tai tuttavallisemmin Old Nick. Monella varmasti huomio tätä levyä ensimmäisiä kertoja kuunnellessa kiinnittyykin uuteen murisijaan, koska nänen tyylinsä eroaa suuresti edellisillä albumeilla huutaneiden Mikael Åkerfeldtin ja Peter Tägtgrenin tyyleistä. Mutta ei siinä vielä kaikki, sillä koko yhtyeen soundi on muuttunut nykyaikaisesta perusmetallisoundista enemmän vanhan koulukunnan suuntaan melko utuiseksi, rosoiseksi ja ennen kaikkea synkäksi. Tällaisia soundeja metallibändeillä tänä päivänä harvemmin kuulee.

”Grand Morbid Funeral” on melko perinteinen Bloodbath-albumi siinä mielessä, että sen kappaleiden taso vaihtelee ihan ok:n ja loistavan välillä pääpainon ollessa kallellaan jälkimmäiseen. Muutama täytekappalekin on mukaan eksynyt, mutta kyllä ne siellä kaiken kovan materiaalin seassa menevät.

Levyllä ei ehkä ole ”Eatenin” ja ”Breeding Deathin” kaltaisia klassikoita, mutta muutamat biisit yltävät helposti Bloodbathin parhaimpien joukkoon. Uudesta Bloodbathista ensimmäiset maistiaiset antanut ”Unite in Pain” lienee levyn toimivin biisi. Siinä ei tapahdu mitään maata mullistavaa, mutta järeät ja keskitempoiset death metal -riffit, piinaava soolokitarointi, Martin Axenrotin brutaali rummutus, Holmesin rähjäinen rääkynä ja koko komeuden kruunaava tarttuva kertosäe luovat yhdessä loistavan kokonaisuuden. Näillä sanoilla voi kuvailla myös ”Famine of God’s Wordia” ja muutamaa muutakin. ”Let The Stillborn Come to Me” taas potkaisee levyn käyntiin puhtaan raivokkaasti ja vauhdikkaasti kaahaten täysillä alusta loppuun.

Albumin neljä singleä on valittu hyvin, sillä ne kaikki edustavat levyn parhaimmistoa. Yksi niistä on levyn nimikkokappale, joka eroaa muista biiseistä ehkä eniten. Se on pääasiassa hidastempoinen, mutta silti todella raskas ja brutaali. Kappaleen jyräävät riffit yhdistettynä Holmesin ilkeään murinaan toimivat erinomaisesti. Gregoriaanisen laulun kohdat antavat kappaleelle tunnelmallisen loppusilauksen.

Kauan sitä odotettiin, mutta eipä Bloodbath pettänyt tälläkään kertaa. Yhtyeen parhat yksittäiset kappaleet ovat muilla levyillä, mutta kokonaisuutena ”Grand Morbid Funeral” saatta jopa olla Bloodbathin paras. En mene varmaksi sanomaan, mutta joka tapauksessa se on erinomainen lisä yhtyeen diskografiaan. Odotan vain sitä päivää, että Bloobathista tulee oikeasti aktiivinen bändi. En tiedä, tuleeko sitä päivää koskaan, mutta olisi hienoa saada yhtye Suomeen ainakin kerran vielä.

8½/10


Kappalelista:
1. Let The Stillborn Come to Me
2. Total Death Exhumed
3. Anne
4. Church of Vastitas
5. Famine of God’s Word
6. Mental Abortion
7. Beyond Cremation
8. His Infernal Necropsy
9. Unite in Pain
10. My Torturer
11. Grand Morbid Funeral

Bloodbathin kotisivut
Bloodbath Facebookissa

Kirjoittanut: Jyri Kinnari

Kommentoi julkaisua