Kuva: Elsa Wellamo

Bloodcrossin debyyttilevy tarjoaa palavaa paahtoa ja eeppisiä melodioita

Kirjoittanut Niko Kuusela - 6.7.2024

Turkulaisyhtye kumartaa debyyttilevyllään 90-luvun black metal -suuruuksille, mutta ei unohda iskeä silmää myöskään klassisille heavy metal -yhtyeille. Intensiivisen paahdon ja maukkaiden melodioiden lomasta tarkkakorvaisimmat saattavat kuulla jopa Yngwie Malmsteen -vaikutteita.

Bloodcross on perustettu Turussa vuonna 2019. Yhtyeen musiikin perusta on 90-luvun melodisessa black metalissa, kuten Dissectionin, Mörk Gryningin ja Necrophobicin musiikissa. Debyyttilevyllä yhtyeen ilmaisu on kuitenkin monipuolistunut, ja nyt murskaavan paahdon ohella yhtye viljelee musiikkiinsa maukkaita melodioita, eeppisiä kitaraharmonioita ja melankolista tunnelmointia.

Nopeudesta ja teknisestä taituruudesta huolimatta ”Gravebound” ei taannu kliiniseksi soittoharjoitteeksi, vaan se kertoo tarinansa sydänverellä kirjoitetuilla sanoituksilla ja palavalla intohimolla.

Nimensä mukaisesti levyn kappaleiden sanoitukset käsittelevät siirtymää elämän ja kuoleman välillä. Vaikka kyseessä ei varsinainen teemalevy olekaan, samat suuret kysymykset kulkevat rinnalla koko levyn ajan: Mitä on tuolla puolen? Ikuinen kadotus vai jotain suurempaa?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

”Gravebound” vie kuulijansa melodisen black metalin uudelle aikakaudelle.