Bloodred Hourglass juhlistaa uutta albumia levynjulkaisukiertueella

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 2.10.2017

Mikkeliläisyhtye Bloodred Hourglass on edennyt urallaan kolmanteen studioalbumiin ja nimeä ”Heal” kantava levy julkaistaan Ranka Kustannuksen kautta perjantaina 20.10.2017. Yhtye suuntaa odotetun kolmoslevyn myötä asiaankuuluvasti myös tien päälle ja on lisännyt nyt lisäpäiviä alkuvuoden kotimaan kiertueeseensa.

Bloodred Hourglass nähdään tammi-helmikuun aikaan peräti kymmenellä eri paikkakunnalla ja yhtyeen suunnalta kommentoidaan tulevaa levynjulkaisukiertuetta seuraavasti:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

”Tässä on vuoden päivät odotettu levyn valmistumisesta lähtien, milloin päästetään kahlittuna olleet verikoirat irti. Uudet biisit viiltävät ja raatelevat sen verran syvään ja kivuliaasti, että levyn nimen mukaisesti saatte parannella haavoja vielä päiväkausia keikan jälkeen!”

Tarkista alta keikkapäivät ja saavu ”Heal”-albumin levynjulkaisukeikoille!

BLOODRED HOURGLASS – ”HEAL”-LEVYNJULKAISUKIERTUE 2018
17.1. Turku, Gong
18.1. Tampere, Klubi
19.1. Jyväskylä, JKL Metal Festival
20.1. Helsinki, Metal Crane Festival
27.1. Oulu, Hevimesta
1.2. Kuopio, Henry’s Pub
2.2. Seinäjoki, Bar 15
3.2. Nivala, Tuiskula
9.2. Hämeenlinna, Suistoklubi
10.2. Mikkeli, Wilhelm Public House

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Kolmas Bloodred Hourglass albumi ”Heal” julkaistaan 20.10.2017!

”Quiet Complaint” -musiikkivideo:
www.youtube.com/watch?v=4jSV9h4vvb0

www.brhg.net
www.rankakustannus.fi
www.nem.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy