Bloodred Hourglass julkaisi muistokirjoituksen sunnuntaina menehtyneelle Jukka Holmstedtille: ”Olemme hänelle velkaa enemmän kuin voisimme koskaan antaa takaisin”
Viikko alkoi surullisissa merkeissä, kun uutisoimme mikkeliläisen kulttuurivaikuttaja Jukka Holmstedtin menehtyneen 38-vuotiaana. Holmstedt on järjestänyt uransa aikana valtavan määrän konsertteja, ja hän perusti vuonna 2007 Mikko Jokipiin kanssa Jurassic Rock -festivaalin, joka oli toiminnassa lähes 11 vuoden ajan.
Nyt mikkeliläinen melodista death metalia esittävä Bloodred Hourglass on julkaissut Facebookissa koskettavan muistokirjoituksen Holmstedtin poismenon johdosta. Kirjoituksessaan yhtye muistelee alkuaikojaan Mikkelissä ja sitä, kuinka Holmstedtin ansiosta niin Bloodred Hourglass kuin myös muut paikalliset yhtyeet pääsivät keikkailemaan. Bändi kirjoittaa:
”Kotikaupunkimme tärkein kulttuurivaikuttaja on menehtynyt. Jukka oli iso mies pienestä kaupungista, joka antoi kasvot Mikkelin rock- ja metallikulttuurille yli kymmenen vuoden ajan. Kaikki ne suuret festarit ja pienet klubi-illat järjestettiin ihmisille suoraan sydämestä. Ja nyt tuo suuri sydän on pysähtynyt.
Se, että pääsimme uramme alussa soittamaan odottamattoman määrän klubikeikkoja suurempien bändien kanssa, ja että pääsimme monille festivaaleille, on enimmäkseen Jukan ansiota. Nuo mahdollisuudet lopulta tekivät Bloodred Hourglassista sen yhtyeen, mitä se on tänään. Ilman mahdollisuuksia soittaa kappaleitasi livenä ja vakuuttaa sillä ihmisiä, et ole mitään. On helppoa sanoa, että olemme hänelle velkaa enemmän kuin voisimme koskaan antaa takaisin, ja surullisinta on se, että emme voi enää koskaan korvata tuota kaikkea hänelle.
Ei edes tarvitse sanoa, että sinun läsnäolosi ja omistautumisesi inspiroi niin monia ihmisiä, ja että sinun nimesi ei tule unohtumaan. Annoit ihmisille syyn kerääntyä yhteen juhlimaan, ja teit kaupungistamme ja sen nuorista vähemmän surkeita. Tulemme aina soittamaan sinun kunniaksesi. Olkoon tämä sinun muistollesi, nyt ja ikuisesti. Kiitos kaikesta, Jukka.”