Bloodred Hourglass julkistaa ”Your Highness” -albuminsa julkaisua uransa pisimmällä keikalla uudessa Black Box Mikkeli -tapahtumassa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 8.9.2021

Black Box Mikkeli aloittaa uuden tapahtumakonseptin ja muuttaa Saimaa Stadiumin yhden illan ajaksi nimensä mukaisesti tummanpuhuvaksi raskaan musiikin areenaksi. Ensimmäisessä Black Box Mikkeli -tapahtumassa juhlistetaan maan metallimusiikin kärkeen nousseen mikkeliläisen Bloodred Hourglass -yhtyeen uunituoreen ”Your Highness” -levyn julkaisua. Taustatulta illassa antavat melodisen death metallin suomi-ikoni Wolfheart, tunnelmallisen vaihtoehtorockin lähettiläs Sara sekä illan toinen mikkeliläinen bändi, nouseva metalcorelupaus Balance Breach.

Bloodred Hourglass palaa kotikaupunkinsa keikkalavoille mahtipontisemmin kuin koskaan aiemmin. Viikko ennen tapahtumaa uuden ”Your Highness” albuminsa julkaiseva yhtye juhlistaa kauan odotettua teostaan Saimaa Stadiumilla. Illan pääesiintyjä soittaa ensimmäisessä Black Box Mikkeli -tapahtumassa uuden albuminsa kokonaisuudessaan ja samalla myös historiansa pisimmän keikkasetin.

Wolfheart on suomimetallin monitoimimiehen Tuomas Saukkosen tärkein bändi ja niittänyt viimeisien vuosien aikana suurta menestystä niin Suomessa kuin ulkomailla. Bändin musiikissa raskaat alavireiset kitarat ja aggressiivinen rumputuli kohtaavat kauniit skandinaaviset melodiat, jotka ovat vieneet bändin viimeisien vuosien aikana sadoille keikoille ympäri maailman.

Soundiaan viime vuosina rohkeasti uudistanut Sara julkaisee ahkerasti uutta musiikkia, viimeisimpinä tänä vuonna julkaistut singlet ”Sileä tie” ja ”Mun ihminen”. Sara-yhtyeen musiikki on kaunista ja tunnelmallista, livesoundi raskas ja yhtyeelle on tyypillistä runsas koneiden, efektien ja syntetisaattoreiden käyttö ja niiden yhdistely.

Illan toisen mikkeliläisen Balance Breach jatkaa kulkuaan kohti kansainvälistä menestystä. Viimeisen kahden vuoden aikana yhtyeen matkaan on mahtunut Tuska-Torstai bändikilpailun voitto, ensiesiintymiset suuremmilla festivaaleilla, kansainvälisen levytyssopimuksen solmiminen saksalaisen Out Of Line Music:in kanssa ja debyyttialbumin julkaisu. Yhtyeen tuore singlejulkaisu “Escapers of Paradise” tarjoaa esimakua Balance Breach:in toisesta albumista.

Black Box Mikkeli – tapahtumainfo:
Tapahtuma-aika: 29.10.2021
Tapahtumapaikka: Saimaa Stadiumi
Showtime: 19.00 – 00.30, ovet 18.00
K-18

Esiintyjät:
Bloodred Hourglass, Wolfheart, Sara ja Balance Breach

Lipun hinta
Peruslippu 29,00 € / 25,00 € (S-Etukortilla)

Lippulinkki:
https://www.lippu.fi/artist/bloodred-hourglass/black-box-mikkeli-bloodred-hourglass-wolfheart-sara-balance-breach-k-18-2983396/

Järjestäjä: First of all solutions Oy
www.blackboxmikkeli.com
www.brhg.net

www.blackboxmikkeli.com
https://www.instagram.com/blackboxmikkeli/
https://www.facebook.com/blackboxmikkeli

Yhteistyössä:
Saimaa Stadiumi, Lumio Events, Etelä-Savon Turvallisuuspalvelut, Osuuskauppa Suur-Savo, Lippu-fi, Kaaoszine, City in a Box

Tapahtumaa tukemassa:
Out of Line Music, Let’s Go Taksi, Kantolan Rengas, Harri Haavikko Oy, Ow-Yhtiöt Oy, Parturi-kampaamo BAHN Oy