Bloodred Hourglass keväällä Turkuun, Tampereelle ja Kuopioon

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 7.2.2023

Kotimainen modernin metallin kärkinimi Bloodred Hourglass suuntaa tällä viikolla Euroopan-kiertueelle Turmion Kätilöiden kanssa, mutta ilmoittaa sitä ennen myös iloisia uutisia kotimaisille faneille: yhtye esiintyy pääsiäisviikonlopun yhteydessä Turussa ja Tampereella sekä kuun lopussa Kuopiossa. Tulevat keikat täydentävät jo aiemmin julkaistua kevään keikkasarjaa, jonka kruunaavat vielä kesäfestarit.

Kansainvälisille vesille tähtäävä yhtye solmi viime vuoden puolella sopimuksen mm. Nightwishin edustajina tunnetun management-jätti Till Dawn They Countin kanssa, ja bändi on nyt napannut toisen merkittävän kansainvälisen yhteistyökumppanin, sillä sen ulkomaan-keikkamyjänä toimii tästä eteenpäin CONTRA Promotions. CONTRAn rosteriin kuuluvat muun muassa Blind Channel, Beast In Black, Electric Callboy, Epica ja Insomnium.

Bloodred Hourglass julkaisi viime vuoden puolella raskaan ”In Lieu of Flowers” -singlen, jonka tyylikäs video on katsottavissa artikkelin lopusta. Yhtyeen kuudes studioalbumi julkaistaan syksyllä, ja lisää singlenostoja on luvassa kevään aikana.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Bloodred Hourglassin tulevat ja tähän mennessä julkaistut keikat Suomessa:

31.3. Z-Rock, Kempele
7.4. Apollo, Turku
8.4. Olympia, Tampere
15.4. Merihelvetti 2023
29.4. The Circus, Kuopio
16.6. Tuhdimmat Tahdit, Tampere
21.6. Nummirock, Nummijärvi
28.7. Saimaa Sounds, Mikkeli

Liput kaikille Suomen-keikoille ovat myynnissä nyt. Lippulinkit sekä lähes kuukauden kestävän Euroopan-kiertueen päivämäärät löytyvät yhtyeen kotisivuilta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Bloodred Hourglass on:
Jaredi Koukonen – laulu
Jarkko Hyvönen – rummut
Jose Moilanen – basso
Lauri Silvonen – kitara
Joni Lahdenkauppi – kitara
Eero Silvonen – kitara