Bloodred Hourglass nappasi diilin isolta management-yhtiöltä – myös keikkamyynti uusiksi

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 17.11.2022

Emma-ehdokkuudenkin viime vuonna saanut Bloodred Hourglass on nousemassa kovaa vauhtia kotimaisen modernin metallin ykkösnimeksi, ja katseet siintävät nyt myös kansainvälisillä vesillä. Juuri viime kuussa metallisoittolistojen kärkeen singahtaneen ”In Lieu of Flowers” -singlen ja sen upean musiikkivideon julkaissut yhtye on nyt solminut uuden management-diilin Till Dawn They Countin kanssa, joka tunnetaan muun muassa jättimenestystä ulkomailla niittävien Nightwishin, Beast In Blackin ja Sonata Arctican managementtina.

Tämä bändi ei sen kummempia korulauseita kaipaa – Bloodred Hourglass on yksinkertaisesti ihan käsittämättömän kova. Meille oli päivänselvää, että halusimme aloittaa yhteistyön bändin kanssa. Nyt on aika tuoda yhtye koko maailman tietoisuuteen ja isommille areenoille. Ylpeänä toivotamme BRHG:n tervetulleeksi Till Dawn They Count -perheeseen!” yhtyeen tuore manageri Aino Järventaus toteaa.

Myös Bloodred Hourglassin kotimaan keikkamyynti saa uutta potkua, kun yhtye siirtyy muun muassa Battle Beastin kanssa samaan talliin Master Eventsille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Me Master Eventsillä aloimme lähes hyperventiloida, kun mahdollisuus Bloodred Hourglassin kiinnittämisestä tuli pöydälle. BRHG on varmasti eniten meidän toimiston kaiuttimista soineita bändejä ja tästä eteenpäin se soi entistäkin enemmän, sillä tulevan levyn materiaali kuulostaa erittäin lupaavalta. Bloodred Hourglass on Suomen kovimpia metallibändejä, ja meille on suuri kunnia olla mukana nostamassa yhtyettä sen ansaitsemaan valokeilaan maamme suurimpien joukkoon”, Master Eventsin toimitusjohtaja ja keikkamyyjä Kari Penttinen sanoo.

Kuusihenkinen yhtye on luonnollisesti uusista yhteistyökumppaneista innoissaan ja kommentoi seuraavasti:

”Meillä on suuri ilo ja ylpeys kertoa, että olemme aloittaneet yhteistyön Till Dawn They Count -managementin kanssa. On suuri kunnia liittyä heidän erinomaiseen rosteriinsa ja saada upea ammattilaistiimi bändimme tueksi. Lisäksi meillä on toinenkin uusi rikoskumppani: Master Events, joka suhtautuu työhönsä ja musiikkiin suurella intohimolla. Olemme innoissamme siitä, että Master Events hoitaa kotimaan-keikkojemme myynnin jatkossa. Nähdään keikkalavoilla!”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Bloodred Hourglassin kuudes studioalbumi julkaistaan syksyllä 2023, ja seuraava single on luvassa alkuvuodesta. Sitä ennen yhtye on mahdollista nähdä joulukuussa vielä kolmesti livenä kotimaassa:

2.12.2022 John Smith Rock Frozen 2022, Jyväskylä
3.12.2022 Unholy Winter Fest 2022, Joensuu
9.12.2022 Rytmikorjaamo, Seinäjoki

Bloodred Hourglass on:

Jaredi Koukonen – laulu
Jarkko Hyvönen – rummut
Jose Moilanen – basso
Lauri Silvonen – kitara
Joni Lahdenkauppi – kitara
Eero Silvonen – kitara

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat