Bloodred Hourglassilta uusi single ja video ”The Sun Still In Me”

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 9.3.2023

Kotimainen Bloodred Hourglass jatkaa nousujohteista kirimistään maailmanluokan metallibändien kärkeen: hiljattain merkittävät management- ja keikkamyyntidiilit solmineen yhtyeen julkaisut ovat keränneet yksinomaan Spotifyssa nyt jo yli 22 miljoonaa kuuntelua. Yhtyeen edellinen, vuonna 2021 julkaistu ”Your Highness” -levy toi bändille Emma-ehdokkuuden ja 9 miljoonaa striimiä, ja bändi työstääkin nyt sille seuraajaa: syksyllä ilmestyvältä yhtyeen kuudennelta pitkäsoitolta lohkaistaan tänään single ”The Sun Still In Me”. Tuore single on toistaiseksi kaikkein kokeellisinta Bloodred Hourglassia, sillä kappale ei ole aivan niin kitaravetoinen kuin yhtyeeltä yleensä on totuttu kuulemaan.

The Sun Still In Me syntyi makeasta EDM-henkisestä synakuviosta, joka luo kappaleelle täysin ainutlaatuista tunnelmaa. Lisäksi biisin keskiosan massiiviset rumpuluupit tuovat aivan uudenlaista soundia BRHG:lle”, bändistä kerrotaan.

Sanoituksellisesti kappaleessa luodaan uskoa muutoksen voimaan – ja muutoksen työstäminen kannattaa aloittaa itsestä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ihminen harvoin vetää puoleensa sitä, mitä haluaa, vaan lähinnä sitä, mitä itse on. Kannattaa lopettaa jahtaaminen ja alkaa tehdä töitä – ja aina ensiksi itsestä käsin.

Singlen musiikkivideo on yhtyeen ensimmäinen green screen -video, joka on sovitettu tyyliltään biisin tunnelmaan.

Videossa taustaefektit yhdistetään kappaleen sanomaan. Kuvaussessio oli varsin miellyttävä kokemus kotikaupungissamme ja XAMKin ammattilaisten huomassa”, yhtye kertoo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Vastikään Euroopasta palannut yhtye on mittavan rundaamisen jäljiltä erinomaisessa live-iskussa, ja jatkaakin esiintymisiä heti kuun lopussa kotimaan kamaralla – keikkalistaan on nyt päivitetty myös Helsingin keikka huhtikuussa, John Smith Rock Festival sekä uusi metallifestari Hellsinki Metal Festival.

Euroopan-kiertue oli todella sujuva. Turmion Kätilöt ja koko crew olivat aivan loistavia ja tekivät kiertue-elämästä helppoa, ja saimme tilaisuuden antaa yleisölle parastamme joka ilta. Odotammekin nyt innolla tulevia kotimaan keikkoja!

Bloodred Hourglassin päivitetty keikkalista:

31.3. Z-Rock, Kempele
7.4. Apollo, Turku
8.4. Olympia, Tampere
9.4. Ääniwalli, Helsinki
15.4. Merihelvetti 2023
29.4. The Circus, Kuopio
16.6. Tuhdimmat Tahdit, Tampere
21.6. Nummirock, Nummijärvi
22.7. John Smith Rock Festival, Laukaa
28.7. Saimaa Sounds, Mikkeli
11.-12.8. Hellsinki Metal Festival, Helsinki

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Liput Suomen-keikoille ovat myynnissä nyt.

Bloodred Hourglass on:

Jaredi Koukonen – laulu
Jarkko Hyvönen – rummut
Jose Moilanen – basso
Lauri Silvonen – kitara
Joni Lahdenkauppi – kitara
Eero Silvonen – kitara

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy