Blur, Turbonegro, Bad Religion sekä Down Provinssirockiin

Kirjoittanut Teemu Hakala - 18.12.2012

Vuonna 1999 Provinssirockin pääkenttä oli ääriään myöden täynnä hurmioitunutta kansaa. Päälavalla esiintynyt artisti päätti keikkansa hullujen aplodien ja hurrauksen saattelemana kiittäen ja luvaten, että nähdään taas joskus. Lupaus pitää ja brittipopin kuningas Blur nähdään ensi kesänä Provinssirockin päälavalla. Vuonna 1989 Lontoossa perustettu Blur on 90-luvun puolivälissä megasuosion saavuttanut brittipopbändi, jonka suurimpia hittejä ovat mm. Song 2, Girls & Boys, Country House, Beetlebum ja Parklife.

Norjalainen deathpunkyhtye Turbonegro esiintyy ensi kesäkuun Ihmisten Juhlassa. Elokuussa yhdeksännen albuminsa Sexual Harassment julkaissut ja maailmanlaajuisesti yli miljoona levyä myynyt artisti vieraili marraskuussa Suomessa kahden klubikeikan voimin. Uudella laulusolistilla varustettu bändi palautti uskon rock’n’rolliin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ja lisää merkittävää historian havinaa on tiedossa, kun Provinssin ohjelmistoon lisätään amerikkalainen Bad Religion. Bändi on esiintynyt aikaisemmin kahdesti Provinssirockissa (1993, 1995) ja tunnetaan punkrockin uranuurtajana. Yhtye julkaisee uuden albumin True North tammikuussa.

Neljäs Provinssirockin ohjelmistolisäys on yhdysvaltalainen Down, joka on Panteran, Corrosion Of Conformityn ja Crowbarin oheen syntynyt stoner rock / doom metal -yhtye, joka julkaisi loppuvuodesta uuden ja odotetun EP:n Down IV Part I The Purple ja jonka Guitar World -lehti ehti jo nimetä vuoden parhaaksi EP-julkaisuksi.

Ensi kesän Ihmisten Juhlan ohjelmisto tulee olemaan jälleen hyvin monipuolinen. ”Provinssirockin ohjelma tulee totuttuun tapaan pitämään sisällään mm. elektomusiikkia, brittipoppia, rockia ja myös raskaampaa metallia”, kertoo toiminnanjohtaja Harri Pihlajamäki. ”Kiinnitettävien artistien listalta löytyy edelleen myös ennakkoluulottomasti nousevia, ehkä hieman tuntemattomampia, artisteja, joita tahdomme esitellä festivaaliyleisöllemme. Uskon, että kaikille löytyy ohjelmistosta oma henkilökohtainen suosikki.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Järjestyksessään jo 35. Provinssirock avaa jälleen kesän ja järjestetään 14.-16.6.2013.

www.provinssirock.fi
www.facebook.com/Provinssirock
twitter.com/provinssirock


Majoitustiedustelut:

Majoitustiedustelut: Etelä-Pohjanmaan Matkailu www.epmatkailu.fi, p. 06-420 9090. Toimisto on avoinna arkisin klo 9-16.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy


Lipunmyynti

Provinssirockin 3 päivän lippujen jouluerä myynnissä vuoden loppuun saakka viime kesän hintaan 115e. Hinta nousee 1.1.2013.


Camp Provinssi

Provinssirockin leirintäalueista festivaalialuetta lähinnä sijaitseva Camp Provinssi on jo aloittanut myyntinsä lippupakettien merkeissä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy


Lipunmyyntipaikat:

Provinssin nettikauppa, Rytmikorjaamo (Vaasantie 11, Seinäjoki), LippupisteTiketti ja Lippupalvelu.


Artistikiinnitykset:

Blur (UK), Turbonegro (NOR), Bad Religion (US), In Flames (SWE), Down (US), Witchcraft (SWE), Converge (US), Kvelertak (NOR), Sólstafir (IS), Children of Bodom, Streak and the Raven, DJ Mini & DJ Johannes Kostaja (Tavastian lauantaidisko), Parasta Ennen! –disko (myös päätösklubilla 16.6.2013 Rytmikorjaamolla).

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat