Boar julkaisee Hulluuden mandalan kuun lopussa – ”Metsänpeitto”-video kehottaa heräämään unesta

Kirjoittanut Niko Kuusela - 23.5.2021
(c) Heikki Raudaskoski

Oulussa vuonna 2009 perustettu Boar julkaisee ”Hulluuden mandala” -nimisen albuminsa digitaalisesti toukokuun 28. päivä vinyyliversion ilmestyessä syksymmällä. Aiemmin sludgea ja doom metalia ennakkoluulottomasti yhdistänyt yhtye on jälleen uusiutunut ja lopputulos onkin kiteytettävissä osuvasti suomenkieliseksi psykedeeliseksi räminä-doomiksi.

Uuden levyn keskeisinä teemoina on eksyminen, itsensä löytäminen ja uudelleenrakennus okkultististen sävyjen siivittämänä. Tästä kertoo nyt myös videoksikin tehty levyn päätösbiisi ”Metsänpeitto”, joka viittaa suomalaiseen kansantarustoon tilana tai paikkana, missä tutun ympäristön tuntee muuttuvan vieraaksi ja jonne lopulta eksyy.

Bändin basisti-laulaja Petri Henell pohtii kappaleen tematiikkaa:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Tuntuu, että nykyihmiset elävät entistä enemmän unessa. Tarvittaisiin jonkinlainen shamaanin loitsu, että yhä useammat palaisivat oikeasti tärkeiden asioiden äärelle sieltä eli takaisin juurilleen.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat