Bob Hund maaliskuussa Suomeen

Kirjoittanut Teemu Hakala - 10.11.2010

Ruotsalainen kulttisuosikki Bob Hund saapuu ensi vuonna pitkän odotuksen jälkeen Suomeen. Seitsemänhenkiseksi paisunut yhtye esiintyy Tavastialla 28. maaliskuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin maanantaina 15. marraskuuta.

Muun muassa Velvet Undergroundin, The Stoogesin, Joy Divisionin ja Kraftwerkin kaltaisilta ikoneilta vaikutteita imenyt Bob Hund perustettiin Tukholmassa vuonna 1991. Yhtyeen usein päättömiksi yltyvät mutta merkitykselliset ruotsinkieliset kappaleet kruunaa karismaattisen vokalistin Thomas Öbergin skoonelaisaksentti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Bob Hund alkoi heti uransa alussa kerätä mainetta hurjana liveaktina, ja he voittivatkin parhaan livebändin Grammiksen nimettömän debyyttialbuminsa julkaisuvuonna 1994. Uransa toisen Grammiksen yhtye voitti muutamaa vuotta myöhemmin ansaitusti parhaista sanoituksista. Bob Hundin suosio Ruotsissa kulminoitui viimeistään vuonna 2001 yhtyeen viettäessä 10-vuotisjuhliaan, kun heidän neljäs studioalbuminsa ”Stenåldern kan börja” sijoittui listaykköseksi.

2000-luvun alussa Bob Hund vietti muutaman vuoden hiljaiseloa, kun bändin jäsenet keskittyivät englanniksi esiintyvään Bergman Rock -yhtyeeseensä. Sittemmin kokoonpano on kuitenkin palannut menestyksekkäästi studioon ja lavoille. Bob Hundin kuudes, vielä nimeämätön studioalbumi julkaistaan 15. maaliskuuta, minkä jälkeen bändi suuntaa kiertueelle Pohjoismaihin.

KEIKKA:
Ma 28.3.2011 Helsinki, Tavastia

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

LIPUT:
Liput alk. 16 € (ovelta 17 €), K-18
Lipunmyynti alkaa ma 15.11.2010 klo 9.00.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat