Bodom After Midnight julkaisee Alexi Laihon viimeisiksi jääneet kappaleet ”Paint The Sky With Blood” -nimisen EP:n muodossa huhtikuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 10.2.2021

”Kuten me muutkin, Alexi oli erittäin innoissaan näistä kappaleista eikä malttanut odottaa niiden julkaisua, joten olemme iloisia, että voimme täyttää hänen toiveensa. On sanomattakin selvää, että olemme otettuja ja ylpeitä siitä, että saimme olla mukana hänen viimeisessä luovassa työssään, ja tuomme sen nyt kaikkien kuultavaksi juuri niin kuin hän halusikin. On aika päästää peto vielä kerran irti ja juhlia Alexin musiikkia, perintöä ja miestä itse.”
– BODOM AFTER MIDNIGHT

Vuonna 2020 uutisoitiin, että lahjakkaan Alexi Laihon vastaperustettu superryhmä Bodom After Midnight olisi legendaarisen Children of Bodom -metalliyhtyeen seuraaja. Bändin suunnitelmat olivat suuret, ja niihin kuului EP-julkaisu tänä keväänä sekä täyspitkä albumi myöhemmin kuluvan vuoden aikana.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Napalm Recordsin kautta 23. huhtikuuta julkaistava EP ”Paint The Sky With Blood” äänitettiin Suomessa vuonna 2020, ja sen oli tarkoitus aloittaa uusi, jännittävä luku. Valitettavasti tuo luku päättyi aivan liian aikaisin, ja nyt kolmesta kappaleesta koostuva tuleva EP saa aivan uuden merkityksen. ”Paint The Sky With Blood” on ennen kaikkea kunnianosoitus uskomattomalle taiteilijalle ja poikkeukselliselle musiikilliselle perinnölle, edesmenneelle kitaristille ja vokalistille Alexi Laiholle sekä samalla myös moderni hatunnosto koko genrelle.

Raivoavien kitaroiden myrsky ja pauhaavat rummut sulautuvat Alexi Laihon monipuolisiin laulutaitoihin ”Paint The Sky With Bloodin” nimikappaleella, joka avaa 14 minuuttia kestävän EP:n. Kappaleessa on kuultavissa alkuaikojen Children of Bodom -henkisiä elementtejä yhdistettyinä moderneihin vaikutteisiin. Toinen raita ”Payback’s A Bitch” lähtee massiivisella kitarariffittelyllään kostoretkelle kulminoituen anteeksipyytelemättömään, rajuun hyökkäykseen. Alexi Laihon, kitaristi Daniel Freybergin, rumpali Waltteri Väyrysen (Paradise Lost), basisti Mitja Toivosen (ex-Santa Cruz) ja live-kosketinsoittaja Vili Itäpellon yhteissoitanta kertoo bändin poikkeuksellisista musiikillisista taidoista sekä on hieno osoitus yhtyeen kyvystä sulauttaa monien eri genrejen vaikutuksia yhteen.

Ruotsalaisen extreme metal -yhtye Dissectionin ajaton klassikko saa uutta särmää viimeisen kappaleen, ”Where Dead Angels Lie” -lainan, kruunatessa koko EP:n. Vainoava riffittely ja uhkaavat kuiskaukset yhdistettynä tyypilliseen raspihuutoon pysyvät alkuperäiselle biisille uskollisina, tuoden kappaleelle kuitenkin kiistattomasti omaleimaista Bodom After Midnight -potkua.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Paint The Sky With Blood” -EP:n kappalelistaus:
1. Paint The Sky With Blood
2. Payback’s A Bitch
3. Where Dead Angels Lie (Dissection Cover)

”Paint The Sky With Blood” tulee saataville seuraavissa formaateissa:
– 10″ Spined Sleeve Oxblood
– 10″ Spined Sleeve Inkspot Ox/Black
– Deluxe Box
– Digital Album

BODOM AFTER MIDNIGHT on:
Alexi Laiho – kitara & laulu
Daniel Freyberg – kitara
Mitja Toivonen – basso
Waltteri Väyrynen – rummut

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhtyeen tuleva EP on ennakkotilattavissa Backstage Rockshopin kautta.

Luetuimmat

Uusimmat