Body Countin uutuuslevy potkii, mutta turhan pinnallisesti –arvostelussa ”Merciless”
Metallimaailman gangsterit ovat palanneet! Koronapandemian mittaisella tauollaan räppäri Ice-T:n kipparoima, jo vuonna 1990 alkunsa saanut, Body Count ehti teroittaa riimikynänsä ja virittää särökitaransa uutta tulemistaan varten. Työn tulokset ovat nyt kuultavissa uuden ”Merciless”-nimeä kantavan albumin muodossa.
Maailma on sekaisin, ja se tuntuu olevan bändin sarjassaan kahdeksannen studioalbumin teema. Body Count on opittu tuntemaan kantaaottavista lyriikoistaan, eikä ”Merciless” todellakaan tee tässä poikkeusta. Biiseissä syljetään niin oikeiston, vasemmiston, sotaa lietsovien, korruptoituneiden ja valehtelevien poliitikkojen kuin milloin minkäkin yhteiskunnassamme pielessä olevien asioiden päälle.
Sanomaa on tietysti höystetty myös asianmukaisilla soundeilla. Nimikkoraidan lisäksi tanakan mieleenpainuvia riffejä kuullaan useammassakin biisissä, joista erityismaininnan ansaitsevat aseväkivaltaa käsittelevä “Do or Die”, sekä levyn parhaimmaksi biisiksi nouseva anarkismiin lietsova “The Purge”.
Vierailijoitakin levyllä kuullaan. Mukaan ovat päässeet Cannibal Corpsen George Fisher, Fit For Autopsyn Joe Bad ja ehkä hieman yllättäen Pink Floydin David Gilmour, jonka soittoa kuullaan levyn outolinnuksi jäävällä ”Comfortably Numb” -uusintaversiolla.
”Merciless” tarjoilee luontevaa jatkumoa sille samalla raivopäiselle tykitykselle, jota Body Countilta perinteisesti sopiikin odottaa. Silti tuntuu, että sen terävin sanoma jää harmillisesti vähän piippuun. Kaikkia haukutaan tasapuolisesti, mutta vähän laiskasti. Tekstien provosoivuus ja oivaltavuus eivät aivan tavoita levyn hiottua soitannollista tiukkuutta. Jos tällaisiin nyansseihin ei kuitenkaan jaksa kiinnittää huomiota, ei Body Countin paluusta ole syytä olla innostumatta. ”Merciless” ei varmastikaan jätä yhtyeen pitkäaikaisia faneja kylmäksi, vaikkei se Body Countin levytyskaanonissa aivan kärkikamppailuihin nousekaan.
Mainos päättyy