Kuva: Emmi Thure-Jabang

Boforialta virallinen musiikkivideo ”Sielusta Sieluun” -singlelle

Kirjoittanut Päivi Närvänen - 27.9.2026

Boforia eli Savon synkät saarnamiehet julkaisi hiljattain uuden singlen nimeltä ”Sielusta Sieluun”. Nyt varsin tunnelmalliselle kappaleelle on ilmestynyt virallinen musiikkivideo, joka on mikkeliläisen Emmi Thure-Jabangin käsialaa. Boforian laulaja-kitaristi Rick Repo kertoo videosta ja sen taustatarinasta näin:

”Videon käsikirjoituksen teki Emmi Thure-Jabang kappaleen tekstin ja sävellyksen herättämien mielikuvien pohjalta. Aivan tarkoituksella en avannut tekstiä omasta näkökulmastani ollenkaan, että saatiin taiteilijan oma näkemys videolle. Emmihän sitten myös kuvasi videon ja näki paljon vaivaa rekvisiitan ja kaiken muun materiaalin kasaamisen kanssa sekä ohjasi näyttelijöitä.

Näyttelijävalinnat ovat Emmin käsialaa. Itse tarjouduin myös näyttelemään, kun ei heti löytynyt siihen osaan ketään. Toisaalta se on aina ollut haaveena, että saisi esittää jotain hahmoa, ja nyt siihen tuli tilaisuus. Projekti oli hauska toteuttaa, eikä aikaa kuvauksiin juuri tuhlaantunut. Emmi oli tehnyt tarkan käsikirjoituksen, jonka mukaan homma sujui käsittämättömän soljuvasti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mustavalkoisuus oli myös alun perinkin tarkoituksena. Olen tyytyväinen siihen, kuinka videosta tuli oikeastaan lyhytelokuva. Omasta näyttelemisestäni olen jäävi sanomaan yhtään mitään, mutta noidan hahmohan on hyvinkin uskottava. Videossa onkin kauhuelokuvamaisia elementtejä, joten kannattaa ehdottomasti katsoa. Kannattaa katsoa se ihan viimeiseen sekuntiin saakka…

Emmihän kuvasi jo joitakin vuosia sitten ’Pimeän Kansan Laulu’ -videon. Se oli myös mielestäni hyvin onnistunut projekti, joka vauhditti Boforian uraa.”

Boforian voi nähdä seuraavan kerran keikalla 10. lokakuuta Mikkelissä Wilhelm Public Housessa. Yhtye vihjaa, että siellä saattaa olla odotettavissa jotain extraa. Myös seuraavan biisin julkaisu on jo kulman takana:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Tulemme aivan lähiaikoina julkaisemaan ’Kurimus’-nimisen kappaleen, ja siihenkin on tulossa video. Mutta siihen palataan myöhemmin!”

Kokoonpano:
Jaakko Mattila – rummut
Jamppa Lautamäki – basso
Kai Ahvenranta – kitara
Rick Repo – laulu ja kitara

Lue lisää näistä linkeistä: viralliset nettisivut, Facebook, Instagram. Bändin tarinasta voit lukea lisää myös Kaaoszinen haastattelusta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy