Bon Jovi ei näytä merkkejä hidastumisesta – 15000 suomalaista matkasi Tallinnaan asti todistamaan tätä maailmanluokan spektaakkelia
Bon Jovin edellisestä Suomen keikasta on ehtinyt kulumaan jo 6 vuotta, ja emme tänäkään vuonna valitettavasti saa yhtyettä maaperällemme. Kävin suunnilleen vuosi sitten Guns n’ Rosesin keikalla Tallinnan Laululavalla, joten olihan se lähdettävä jälleen reissun päälle, kun Bon Jovi valtasi Tallinnan.
Ennen tapahtuma-alueelle pääsyä huomasin suomalaisesta normista poikkeavan turvatarkastuksen. Jonot olivat nimittäin jaettu kahtia miehiin ja naisiin. Mielestäni hiukan outoa, mutta jokainen tavallaan. Myös bajamajat olivat jaettu 50/50, mutta aika vapaasti tuntui porukka menevän sinne, minne ovet ensiksi avautuivat. Muuten alue oli suunniteltu todella hyvin. Juomia sai ympäri aluetta ja sisääntuloja oli useampi, joten en itse ainakaan joutunut montaa minuuttia pidempää jonottamaan sisäänpääsyä.
Laiva saapui satamaan sovitusti 18.30, josta oli vielä 45 minuutin kävely itse Laululavalle. Tiesin että en Santa Cruzin ensiesiintymistä uusilla jäsenillä pääse näkemään, mutta tämä ei ole suuri pettymys, sillä bändi esiintyy perjantaina RockFesteillä. Ajattelin myös, että en pääsisi kuuntelemaan Terminaattoria, mutta heidän soittoaikansa olikin vasta 19.45, joten pääsin myös kokemaan Viron rockylpeyden, joka perustettiin Tallinnassa 1987. Bändi on siis toiminut jo pidemmän aikaan ja julkaissut kymmenen albumia, mutta on 2014 julkaistun ”Vaikuse Meri” -albumin jälkeen elellyt hiljaisuudessa.
Mainos päättyy
Viron kieli kun ei oikein itseltä luonnistu, niin Terminaattorin laulu tuntui osittain jopa todella töksäyttelevältä, mutta toisaalta voin ymmärtää, että näin voi tehdä myös suomenkielinen laulanta ulkomaalaiselle. Muuten bändin soitannasta sai kyllä hyviä rockviboja, ja siitä tuli mieleen hiukan Popeda. Olen myös kuullut Metsatöll:n pari kertaa livenä ja heidän kohdalla tuo kielen osaamattomuus ei ole haitannut läheskään niin paljoa kuin mitä se häiritsi Terminaattorin kohdalla. En tiedä onko ääntämisessä, murteessa tai vain itse musiikkigenressä syy tähän.
Paikalle oli jo Terminaattorin aikana saapunut todella paljon yleisöä, mutta pystyi selvästi huomaamaan, kuinka pelkästään paikalliset arvostivat musiikkia. Suomalainen yleisö mielummin katsoi kun Archie Cruz keikisteli setin loppupuolella lavan vieressä olevan tornin huipulla. Terminaattor soitti suhteellisen pitkän tunnin soittoajan puitteissa 12 kappaletta ja näistä pystyn vain yhden mainitsemaan nimeltä ja sehän oli ”Carmen”.
Terminaattorin jälkeen oli lyhyt roudaustauko, kunnes oli Bon Jovin aika astua päälavalle. Maailmassa ei ole turhan montaa rock-artistia kenellä olisi illan aikana soitetuista biiseistä päässyt kaksitoista kappaletta Billboard hot 100 –listalle, ja näistä vielä seitsemän on kymmenen paremmalla puolella. Joten jos hittibiisejä halusi kuulla, niin vähintään puolet illan aikana soitetuista oli niitä virallisesti.
Mainos päättyy
Aurinko laski lavan taakse jo hiukan kahdeksan jälkeen, jolloin keikasta pystyi nauttimaan paljon enemmän kun se ei porottanut suoraan päin kasvoja. Myös valoefektit pääsivät tämän jälkeen paremmin esille, vaikka eipä niitä tietenkään vielä Terminaattorin aikana juurikaan esitelty. Päivä oli aurinkoinen ja lämmin, mutta heti auringon laskettua tuli kylmä tuuli ja se pysyi koko loppuillan, eli hyvä että mukaan oli pakattu myös lämpimämpää vaatetusta. Onneksi kuitenkin kaikki sateet saatiin pois alta jo heti aamusta, niin ei tarvinnut matkalla kuitenkaan kastua.
Bon Jovin piti aloittaa 21.15, mutta alku vierähti lähemmäksi puolta, tämä ei yleisöä kuitenkaan haitannut, vaan bändi toivotettiin lavalle raikuvilla aplodeilla. Keikka alkoi uusimman levyn nimikkokappaleella eli ”This House Is Not for Sale”. Heti ensimmäisestä kappaleesta huomasi, että esiintymisen visuaaliseen puoleen on käytetty aikaa. Vaikka animaatiot todella suurilla screeneilla eivät olleet mitään maata mullistavia, toivat ne todella mukava lisämakua esitykseen. Myös kameroiden ohjaajalle on annettava iso käsi, koska kamera ei pelkästään ollut koko illan ajan Jon Bon Jovin pärstässä, vaan myös muut soittajat saivat suhteellisen tasapuolisesti sitä niin sanottua näyttöaikaa. Illan pimetessä myös valoshow pääsi entisestään paremmin esiin, ja parhaan esityksen palkinnon illalta saa ”We Got It Goin’ On” –kappale, jonka valoshow muistutti enemmän LSD-trippiä kuin mitään muuta.
Kolmantena kappaleena esitettiin ”Whole Lot of Leavin’”, se on hitaampitahtinen ja monelle varmasti myös tuntemattomampi kappale, ja tästä varmasti johtui yleisön vaipuminen osittaiseen koomaan. Muutenkin illan aikana hitaampitahtiset kappaleet, kuten ”Amen” ja ”Bed of Roses”, saivat paljon vaisumman vastaanoton, vaikka edellä mainittu on todella suuri hitti yhtyeeltä. Myös muut ”Lost Highway” -levyn kappaleet (”Lost Highway” sekä ”We Got It Goin’ On”) saivat selvästi heikompaa vastaanottoa verrattuna muihin kappaleisiin. Ehkä tämä vuonna 2007 julkaistu levy ei ole vain virolaiseen makuun.
Vaikka itseä harmittaakin Richie Samboran puuttuminen kokoonpanosta, on nykyinen silti kovassa tikissä. On myös hienoa nähdä vielä usean alkuperäisjäsenen soittavan yhtyeessä vielä yli 35 vuoden jälkeenkin. Ikä ei myöskään näytä olevan ongelma näille soittajille, koska esimerkiksi rummuissa soittava Tico Torres on päässyt jo 65-vuoden ikään, ja soittaa edelleen usean nuoremman rumpalin suohon, vaikka silmät kiinni. Ainoa asia mitä olisin musiikillisesti muuttanut, oli Jon Bon Jovin mikin äänenvoimakkuus. Jossain kappaleissa oli todella vaikea kuulla laulua, mutta tähän voi olla syynä myös osittain oma sijaintini, koska en päässyt enää paraatipaikoille saapuessani niin myöhään alueelle.
Mainos päättyy
Oli lievästi outoa kuitenkin se, että kyseessä oli ”This House Is Not for Sale” –levyn kiertue, mutta itse levyltä kuultiin vain nimikkokappale, sekä ”God Bless This Mess”. Albumin lähes kaikkia kappaleita on kuitenkin soitettu livenä, mutta Tallinnaan näistä selvisi vain kaksi. Kyseessä oli tietenkin Bon Jovin ensiesiintyminen Tallinnassa, joten ehkä oli ajateltu, että uusien biisien tilalla olisi mielummin takuuvarmoja hittejä. Tämä kyllä kelpasi allekirjoittaneelle, koska vuonna 2011 näkemäni konsertti oli täysi floppi. Ostin lippuni liian myöhään ja päädyin Helsingin olympiastadionilla paikalle, josta ei lavalle nähnyt. Kuulin kyllä keikan, mutta näkeminen on kuitenkin puolet siitä show’sta. Nyt voin tyytyväisenä todeta todistaneeni Bon Jovin livenä.
Toisessa tai kolmannessa kappaleessa Jon Bon Jovi sanoi ”Get the fuck ready, I’m not messing around” ja tämä piti kyllä täysin totta koko keikan ajan. Mies ja koko yhtye ei säästellyt missään, vaan koko 2 tuntia ja 15 minuuttia soitettiin hittejä ja annettiin yleisölle juuri sitä mitä he olivat tulleet hakemaan. Muista kiertueen illoista poiketen encoressa kuultiin vain kaksi kappaletta sillä ”In These Arms” oli heitetty menemään, mutta en usko tämän suuresti haitanneen ketään.
Kuten Guns n’ Roses viime vuonna, myös Bon Jovin keikka oli mieletön kokemus. Bon Jovi ei ehkä täysin yltänyt yleisömäärässä samoihin lukuihin kuin Guns n’ Roses, mutta voin vakuuttaa, että 45000 katsojan yleisö on enemmän kuin riittävästi. En voi muuta kuin suositella keikoilla käyntiä myös Tallinnassa. Liput ovat hiukan halvempia kuin meillä, ja jos laivamatkat ostaa aikaisin niin nekin saa todella halvalla. Nyt jään odottelemaan tietoa siitä mitä bändiä pääsen ensi vuonna raportoimaan Tallinnaan.
Settilista:
This House Is Not for Sale
Raise Your Hands
You Give Love a Bad Name
Born to Be My Baby
Whole Lot of Leavin’
Lost Highway
Runaway
We Weren’t Born to Follow
Have a Nice Day
Keep the Faith
Amen
Bed of Roses
It’s My Life
We Don’t Run
These Days
Lay Your Hands on Me
God Bless This Mess
Blood on Blood
We Got It Goin’ On
Bad Medicine
Encore:
Wanted Dead or Alive
Livin’ on a Prayer
Mainos päättyy
Raportti: Marko Valve