Queen + Adam Lambert OutoKuva

Brian May täsmentää Queenin tulevaisuutta: ”En ole koskaan sanonut, ettei yhtye enää lähtisi kiertueelle”

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 12.10.2026

Queenin kitaristi Brian May täsmentää hiljattain antamiaan kommentteja yhtyeen kiertuemahdollisuuksista. Hänen aiempi lausuntonsa tulkittiin niin, että yhtye ei olisi enää aikeissa lähteä tien päälle. The Timesin haastattelussa May kertoi päättäneensä henkilökohtaisesti, ettei hän halua enää lähteä kiertueille ainakaan toistaiseksi.

Mayn alkuperäinen kommentti kuuluu seuraavasti:

”Tein 18 kuukautta sitten päätöksen, etten halua enää lähteä kiertueelle. Läheinen perheystävämme kuoli ollessamme Yhdysvalloissa, joten sanoin kiertuemanagerilleni: ’Käyn vain nopeasti kotona muutaman päivän ajan ja palaan sitten takaisin.’ Hän katsoi minua silmiin ja sanoi: ’Tiedät, ettet voi tehdä niin.’ Rakastan soittamista ja matkustamista, mutta vastineeksi siitä joutuu uhraamaan vapautensa. Minulla on vaimo, lapsenlapsia ja paljon astrofysiikkaa, jonka parissa haluan työskennellä, joten ajattelen, että ehkä 50 vuotta riittää.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Nyt May palasi aiheeseen sosiaalisessa mediassa ja kiisti, että hänen kommenttinsa tarkoittaisivat Queenin kiertueuran päättymistä.

”Tämä on väärintulkinta siitä, mitä todella sanoin. En ole koskaan sanonut, ettei Queen enää lähtisi kiertueelle. En voisi koskaan sanoa, ettei niin tapahtuisi. Tein viime vuonna vain henkilökohtaisen päätöksen pitää taukoa kiertueista. Olen tehnyt paljon musiikkia, ja Roger Taylorin kanssa työskentelemme jatkuvasti kulissien takana Queen-projektien parissa. En tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Olen aina avoin uusille seikkailuille!”

May kertoi The Timesille myös olevansa kiinnostunut perinteisistä kiertueista poikkeavista tavoista esiintyä livenä. Hän nosti esiin mahdollisuuden toteuttaa Queenille uudenlaisen, immersiivisen konserttikokemuksen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Haluamme tehdä jotain melko vallankumouksellista. Emme samalla tavalla kuin ABBA digitaalisten avatarien avulla, mutta jotakin sen suuntaista. Kävin viime vuonna Sphere-areenalla, sain siitä valtavasti inspiraatiota ja hahmottelin kokonaisen Queen-show’n. Uskon, että immersiivinen kokemus on edelleen mahdollinen, ja se voisi vallata ajan ja avaruuden, mutta tällä hetkellä sitä ei voi toteuttaa ilman tekoälyä, ja suhtaudun siihen vakavasti varauksellisesti. Datakeskukset ovat valtava paha, ja niitä vastaan on taisteltava.”