Metalcore, deathcore, emocore, post-hardcore. Siinä genret, joihin sheffieldiläistä Bring Me The Horizonia on liki kymmenvuotisen olemassaolonsa ajan yritetty niputtaa. Keskittykäämme kerrankin olennaiseen, eli musiikkiin ja siihen, että 1.4. julkaistava ”Sempiternal” on yhtyeen toistaiseksi paras albumi.

Jokohan olisi aika ottaa Miss Mix kauniiseen käteen ja alkaa vuorata huonetta Oli Sykes -keskiaukeamajulisteilla? Niinhän se on, että kun poikamainen boustailun tarve ennemmin tai myöhemmin 20-ikävuoden jälkeen tasaantuu, alkaa horisontti näyttäytyä monelle muusikolle yllättäen selkeänä. Sitä kohti pyrkimisestä tulee helpompaa, päämäärätietoisempaa. Näin kävi Bring Me The Horizonille vuosikymmenen taitteessa ja edellinen, vuonna 2010 julkaistu ”There Is A Hell, Believe Me I’ve Seen It” –pitkäsoitto antoi vahvoja viitteitä entistä tiiviimmästä ilmaisusta. Puberteettisen kohkaamisen keskeltä alkoi nousta selkeän rakenteen omaavia kappaleita, joista oli yhtäkkiä löydettävissä kauan kaivattu pointti. Ujot melodiakulut ja criipahtavat lapsikuorotripit olivat juuri se voimavara, jota nyt on tajuttu upeasti jatkojalostaa ”Sempiternalilla”. Albumin ensimmäinen single ”Shadow Moses” on aiemmista ”Crucify Me:n” kaltaisista nappiosumista muistuttava, vaikuttava pelinavaus, jolle vaivaannuttavuuspisteitä ropisee enää korkeintaan Carlings-farkkumainosmaisen tökeröstä ja ah, niin trendikkäästi nytkyleikatusta promovideosta.

”Sempiternal” paljastaa välittömästi, että näkemyksellä tehtyä materiaalia on tällä kertaa mukana enemmänkin. ”Can You Feel My Heart” yskäisee albumin industriaaliseen liikkeeseen ja esittelee heti kättelyssä jotakuinkin kaikki ne elementit, joista BMTH:n neljäs kokopitkä on rakennettu: bändille leimallinen pakahduttava angsti on läsnä tajuntaa sahaavien efektien, lähestulkoon brutaalien riffien ja Oliver Sykesin laajentuneen vokaalirangen muodossa. Kyse ei enää ole pelkästä kiukuttelusta ja huomionarvoista onkin, että avausraidan ja ykkössinkun ohella melodinen laulanta on ”Sempiternalilla” kasvattanut osuuttaan mausteesta raaka-aineeksi. Mm. ”Sleepwalking” ja ”Seen It All Before” tekevätkin vaikutuksen juuri kuriositeeteista vapautumisella, annetaan vaan tulla mitä on tullakseen.

Pitkäaikaisille faneille tiedoksi: kyllä, tämä on ”mainstreamimpaa”, jos ajatellaan aiempaa helpompaa lähestyttävyyttä. Mikäli termillä taas viitataan johonkin tylsään, valmiiksi pureskeltuun ja mielikuvituksettomaan, niin uusi BMTH on kaukana valtavirrasta. ”Sempiternal” on melankolinen annos Vincenzo Natalin elokuvien tajunnanlaaksoista syväpuhdistavana vasten kasvoja ryöppyävää happoa. Lupaavasti kuuntelukertojen myötä kasvavan levyn musiikillinen sisältö ei kaipaa tarkempaa kategorisointia, kuuntele vaikka. Sitten unohda asenteet ja kuuntele toisen kerran, ajatuksella.

Vuoden 2011 Ruisrockissa nurmikkokaljoittelun takia missattu Bring Me The Horizonin keikka sijoittuu itselläni sarjaan ”nakertamaan jääneet”. Mikäli tämä bändi pystyy livetilanteessa välittämään edes 2/3 siitä hykerryttävän pseudotestosteronisesta intensiteetistä, mikä ”Sempiternalille” on onnistuttu lataamaan, on ”have to do before dying” –listallani yksi kohta lisää yliviivaamatta.

9/10

Kappalelista:
1. Can You Feel My Heart
2. The House Of Wolves
3. Empire (Let Them Sing)
4. Sleepwalking
5. Go To Hell, For Heavens Sake
6. Shadow Moses
7. And The Snakes Start To Sing
8. Seen It All Before
9. Antivist
10. Crooked Young
11. Hospital For Souls

http://www.bringmethehorizon.co.uk/

Kirjoittanut: Eero Tarmo