Bring Me The Horizon haki inspiraatiota tulevalle lyhytsoitolleen hyperpopista ja Oli Sykesin uudesta raitistumisesta

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 5.4.2022

Metalcorea ja rockia esittävä Bring Me The Horizon valmistelee ”Post Human” -lyhytsoittosarjansa seuraavan osan julkaisua. Tuoreessa Revolverin haastattelussa yhtyeen keulakuva Oli Sykes kertoo hieman inspiraatiosta tulevan lyhytsoiton takana.

Haastattelussa Sykes kertoo sortuneensa jälleen huumeiden ja alkoholin käyttöön. Laulaja kuitenkin päätti jälleen ryhdistäytyä huomattuaan vaimonsa kärsivän tilanteesta.

”Luulin, että vahingoitin vain itseäni. Mutta toipuessani, puhuessani hänen kanssaan ja puhuessani hänen kanssaan terapeutille, ajattelin, että ’Vittu, olen todella haavoittanut häntä’. On kestänyt kauan saada hänen luottamuksensa takaisin. Kun menen ulos, hän pelkää, että käytän huumeita. Se on sama kuin jos joku pettää kumppaniaan: hänellä on aina pieni epävarmuus siitä, että hän tekee sen uudestaan. Kun tajusin sen, ajattelin, että ’Vittu, en voi tehdä sitä uudestaan. Se on pahasta. En satuta vain itseäni. Se satuttaa muita ihmisiä'”, Sykes kertoo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Musiikillisia vaikutteita tulevalle lyhytsoitolle haettiin hyperpop-skenestä, joka on elektronisen popin ja hip hopin tuore, energinen ja kokeellinen muoto.

”Se inspiroi minua samalla tavalla kuin silloin, kun aluksi teimme musiikkia. Se oli kuin sokeroitu versio metallista ja hardcoresta, jossa tehtiin hullua, dissonoivaa ja meluisaa musiikkia. … Sitä nämä lapset tekevät nyt popissa … he vievät soundin äärimmilleen. En tietenkään halunnut ryöstää sen tyyliä ja … näyttää näiltä vanhoilta hemmoilta, jotka tekevät tätä nuorten musiikkia, mutta juuri tuon hurjan energian ja kaoottisen tunteen ruiskuttaminen juuri oikealle tasolle vei aikaa.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat