Kuva: Santtu Särkäs

Bring Me The Horizonin ”Drown” Darkness Is My Canvasin tyylillä – Uusi EP ”White Noise” julki myöhemmin tänä vuonna

Kirjoittanut Niko Kuusela - 26.5.2023

Helsinkiläinen Darkness Is My Canvas julkaisee uuden EP:n ”White Noise” myöhemmin tänä vuonna Inverse Recordsin kautta. Toinen single ”Drown” ei juurikaan esittelyjä kaipaa, sillä sen on alun perin levyttänyt brittiläinen Bring Me The Horizon.

Drown on Bring Me The Horizonin vuonna 2014 julkaisema kappale, joka yhden tulkinnan mukaan kertoo vakavasta masennuksesta. Laulajamme Pete taisteli masennuksen kanssa teinivuosinaan ja hänen mielestään biisi kertoo syvyyksistä, joihin vaipuu, jos ympärillä ei ole luottoihmisiä. Drown on ollut meille voimabiisi viimeisten vuosien aikana ja halusimme tehdä siitä oman tulkintamme.

Darkness Is My Canvas peilaa musiikissaan monia mielenterveyteen liittyviä teemoja. Myös Bring Me The Horizon teemoittaa kappaleensa sanoitukset siten, että ne ovat universaaleja ja samaistuttavia oman näkökulmansa kautta. Drownia olemme kuunnelleet jo sen julkaisusta saakka 2014 ja myöhemmin se on noussut keikkasettiin. Lopullisessa versiossaan biisi päätyi ehdoitta sekä Inverse Recordsin että meidän mielestämme EP:lle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Drown saattaa olla jollekin ihmiselle niin tärkeä, että biisin tunnelman radikaali muuttaminen voisi aiheuttaa siitä vieraantumista. Kuuntelimme BMTH:n soittamia erilaisia sovituksia Drownista ja poimimme niistä itsellemme sopivimmat jutut eri instrumenteille. Panu halusi lisätä kappaleeseen 90-luvun grungen henkeä. Peten laulut vaihtelevat pehmeästä baritonista huutolauluun. Tykkäämme lopputuloksesta tosi paljon – onnistuimme saamaan Petestä irti vahvan tulkinnan. Myös rummuissa Mikko Kaakkuriniemi teki loistotyötä (mikä sinänsä ei ollut mikään yllätys), ja Panulla oli lopulta helppo homma soittaa ja laulaa basso-, kitara- ja taustaulut.

Bändi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat