Brittiharkon suurlähettiläs – arvostelussa Renouncedin ”Beauty Is A Destructive Angel”

Kirjoittanut Eetu Oranen - 6.10.2019

 

Vuonna 2013 perustettu brittiharkko-yhtye Renounced julkaisi kolmannen pitkäsoittonsa 27. syyskuuta. Edellinen albumi, “Theories Of Despair” julkaistiin vuonna 2016. Odotus on päättynyt, kun “Beauty Is A Destructive Angel” -nimeä kantava teos näki vihdoin päivänvalon. Levyltä tiputeltiin maistiaisia pitkin syksyä alkaen ykkösinglellä “Self Inflicted”, joka sai jatkoa singleistä “The Rico Conspiracy ja “In A Years Turning”. Yhtye tunnetaan hardcoren yhdistämisestä vanhaan, 2000-luvun alun metalcoreen. Käsittämättömän energisiä live-esiintymisiä on nähty vuosien kuluessa niin Suomessa kuin laajasti muuallakin.  

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Levy alkaa ensimmäisellä singlellä, joka kiteyttää aika hyvin Renouncedin tavaramerkin – lentävät kertosäkeet suoraan vuosituhannen vaihteesta, myrskyävät breakdownit, jossa liha tummuu sekä riitasointujen tuoman vaarallisuuden tunteen. “In Years Turning tarjoilee kuulijalle päivitettyä Renouncedia. Kappaleessa jää mieleen kertosäkeen rauhalliset taustavokaalit ja harmoninen tunnelma. Vasta levyn neljäs raita on täysin kuulematonta tuotantoa. Pari seuraavaa raitaa tapailee hyvin lähellä toisiaan, kunnes vuorossa on “Calculated Risk. Raskas biisi loppuu pitkään outroon, ja levy rauhoittuu sopivasti akustiseen himmailuun ennen levyltä kolmantena julkaistua singleä. 

Lyyrisesti Renounced jatkaa sille tuttua kirjoitustyyliä – tarttuvia lineja, hyvällä tavalla yksinkertaisia tärppejä ja lyhyitä tekstejä. Aihe on muuttunut edellisestä lätystä, ja aiheissa keskitytään tällä kertaa paljolti yhteiskunnallisempiin ongelmiin ja puheenaiheisiin. Vokalisti Daniel Gray lataa raivolla sanat “you’re just another victim of the system”. Se kiteyttää levyn teeman todella hyvin.  

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Renounced on selkeästi kehittynyt biisien rakentamisessa, ja se on todella löytänyt oman tyylinsä, jota toteuttaa. Riitasoinnut ovat vakiinnuttaneet paikkansa breikeissä, melodiat ovat saaneet täydellisen syvyyden, ja freesit kitaramelodiat ovat juuri paikallaan. Levyllä on paljon samankaltaisuuksia edellisen lätyn kanssa, mikä on tavallaan sekä hyvä ja että vähän huonokin asia. Fanit osasivat varmasti odottaakin tällaista materiaalia. Albumi on myös paljon hiotumpi, viimeistellympi ja paremmin tuotettu kuin vuoden 2016 “Theories Of Despair”.  

Lätyn lopulla päästään nauttimaan myös hardcorelle vähän epänormaalimmasta herkusta – kitarasoolosta. Toki senkin perään ollaan upotettu breakdown, joka palauttaa kuulijan takaisin maanpinnalle. Viimeiset raidat, levyn nimikkobiisi “Beauty Is A Destructive Angel” ja “In A Statue Of Frozen Glass” tuovat albumille samaan aikaan raskaan ja rauhallisen lopun. Myllykohdat jätetään tarkoituksella varjoon, ja isoille äänille ja iskuille annetaan paljon tilaa. Rauhallinen loppu tuo vaihtoehtoisen lopun tälle raskaalle 45-minuuttiselle täyspitkälle. Lopputuloksena on hyvin tuotettu, vähän ehkä liiankin hiottu levy, joka tuo esiin Renouncedin parhaat puolet. Bändi on kehittynyt vuosien saatossa paljon, ja sen nousukiito tulee varmasti jatkumaan tästäkin eteenpäin. Brittien hardcore-scene on erittäin kovassa iskussa tällä hetkellä. 

9/10

Kappalelista:

  1. Ghosts
  2. Self Infected
  3. In A Years Turning
  4. Saltation
  5. Calloused
  6. Calculated Risk
  7. The Rico Conspiracy
  8. Torchbearer
  9. General Population
  10. Beauty Is Destructive Angel
  11. The Statue Of Broken Glass

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat