Broken By The Scream aloittaa Euroopan-kiertueensa ensi viikolla Helsingistä

Kirjoittanut Päivi Närvänen - 21.7.2026

Japanilainen metallisensaatio Broken By The Scream aloittaa Euroopan-kiertueensa 28. heinäkuuta Suomesta. Yhtye saapuu keikalle Helsingin On The Rocksiin, jonne ennakkoliput myy Tiketti.

Vuonna 2017 perustettu Broken By The Scream (BBTS) on tunnettu omaleimaisesta tyylistään, jossa äärimetallin brutaalius kohtaa idolipopin visuaalisuuden ja esiintymisen. Yhtyeen musiikissa yhdistyvät aggressiivinen murina, intensiiviset huudot sekä melodiset lauluosuudet. Kaikki edellä mainittu luo äänimaailman, joka on paitsi tunnistettava mutta myös kansainvälisesti kiinnostava.

BBTS on uransa aikana kasvattanut mainettaan määrätietoisesti sekä Japanissa että ulkomailla. Vuonna 2025 yhtye kiersi Eurooppaa seitsemässä maassa ja esiintyi muun muassa Espanjan Resurrection Festissa sekä Ranskan Japan Expossa. Samana vuonna julkaistu bändin neljäs albumi ”Solar Strain” huipentuu 14-minuuttiseen kappaleeseen ”Tsuioku no Nazca”.

Aikaisemmin tänä vuonna yhtye solmi levytyssopimuksen arvostetun Metal Blade Recordsin kanssa. Suomesta starttaava kiertue vie Broken By The Screamin useille Euroopan metallifestivaaleille kuten Wacken Open Airiin, Reload Festivaliin ja Summer Breeze Open Airiin.

Broken By The Scream edustaa harvinaista yhdistelmää, jossa idolikulttuuri ja äärimetalli sulautuvat saumattomasti yhteen. Yhtyeen energinen esiintyminen ja teknisesti vaativa musiikki ovat tehneet siitä yhden kiinnostavimmista japanilaisista metallin vientinimistä maailmalla.

Tutustu lisää tästä linkistä ja kuuntele ”Solar Strain” -albumi:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy