Brother Firetribelta lisää uutta tuotantoa: single ”Bring On The Rain” ja lyriikkavideo

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 17.4.2020

Suursuosioon niin meillä kuin muuallakin noussut kotimainen hard rock -yhtye Brother Firetribe julkistaa lisää uutta materiaalia. Energisen ”Rock In The Cityn” jälkeen yhtye esittelee nyt tunteikkaan voimabiisin ”Bring On The Rain”. Voit kuunnella kappaleen tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Laulaja Pekka Heino kuvailee tuoretta kappaletta seuraavasti:

”’Bring On The Rain’ on yksi ensimmäisistä kappaleista, joita kirjoitimme tulevalle levylle. Sävellys ja melodia ovat intohimoisia ja vahvoja, ja sama heijastuu lyriikoissa: biisi käsittelee syvää fyysistä kaipuuta, joka tekee niin hulluksi että tekisi mieli hyppiä seinille.”

Tuore single saa kylkeensä kauniin lyriikkavideon, joka sai inspiraationsa vanhanaikaisten drive-in-elokuvateatterien nostalgisesta tunnelmasta. Samalla ’Bring On The Rain’ edustaa sekä alkua että loppua: vaikka se olikin yksi ensimmäisistä levylle äänitetyistä kappaleista, se on myös yksi viimeisistä, joilla Emppu Vuorinen soittaa. Yhtye ilmoitti aiemmin, että Vuorinen jättää aktiivisen roolinsa Brother Firetribessa toisen bändinsä Nightwishin kiireisen aikataulun vuoksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Kappale äänitettiin levynteon aikaisissa vaiheissa, joten Emppu oli luonnollisesti paikalla soittamassa kitaraa juuri niin kuin vain Emppu voi. Kului vielä aika paljon aikaa, kunnes sitten myöhemmin päätimme, että aikatauluhaasteiden takia olisi kaikille parasta, että Emppu luopuu kitaristin roolista Brother Firetribessa,” Heino kertaa. Emppu itse kommentoi seuraavasti:

”Enpä tiennyt vielä kappaletta äänitettäessä, että tämä jäisi yhdeksi viimeisistäni bändin kanssa. Olen lopputuloksesta ylpeä, kuten kaikista muistakin kappaleistamme. Tämä bändi tulee aina olemaan minulle erityisen tärkeä, samoin kuin ystävyyteni jätkien kanssa. Eteenpäin!”

Brother Firetribella on nyt myös ilo ilmoittaa tulevan levynsä nimi: se on ”Feel The Burn”. Vallitsevan maailmantilanteen takia albumin julkaisua on siirretty, ja se ilmestyy nyt 18. syyskuuta, mutta yhtyeeltä on luvassa vielä lisää uutta materiaalia ennen odotetun viidennen levyn ilmestymistä. Livekeikkojen ja albuminodotuksen kaihoa voi lievittää kuitenkin netissä: Brother Firetribe järjesti viikko sitten lähes 30 000 katselijaa ympäri maailmaa tavoittaneen akustisen live stream -session, ja jatkoa seuraa: Brother Firetriben seuraava akustinen live toivekappaleiden ja yllätysten kera järjestetään yhtyeen Facebook-sivuilla lauantaina 25.4.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Brother Firetribe on:

Pekka Heino – laulu
Roope Riihijärvi – kitara
Jason Flinck – basso
Hannes Pirilä – rummut
Tomppa Nikulainen – kosketinsoittimet

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat