Bruce Dickinson kertoo uuden sooloalbuminsa olevan ”v*tun raskas”
Iron Maiden -laulaja Bruce Dickinson kertoo, että hänen uusi sooloalbuminsa tulee olemaan tyylillisesti raskas. Dickinson puhui viime kuussa San Diego Comic-Conissa ”The Mandrake Project” -multimediakokonaisuudesta, jossa yhdistyvät sooloalbumi ja Z2 Comicsin julkaisema 12-osainen, neljännesvuosittain ilmestyvä aikuisille suunnattu sarjakuvasarja. Tarina ja musiikki ammentavat samoista teemoista, kuten tieteestä, okkultismista ja ihmisen sielusta.
Dickinson kertoi VSX:n haastattelussa, miten albumin ja sarjakuvasarjan kokonaisuus sai alkunsa:
”Se alkoi 14, 15, 16, lähes 17 vuotta sitten. Kirjoitin materiaalia sooloalbumia varten. Ajattelin sarjakuvaa tavallaan keinona promota sitä. Koska minusta tuntui, että monet ihmiset, jotka pitävät sellaisesta musiikista, jota teen, todennäköisesti pitävät myös sarjakuvista. Ajattelin siis keksiä hyvin yksinkertaisen tarinan, ja se olisi vain yksi sarjakuva. Niinpä kirjoitin hahmoja joihinkin kappaleisiin. 14 vuotta myöhemmin ’The Mandrake Project’ ilmestyy, mutta tuona aikana se oli muuttunut yhdestä sarjakuvasta kahdeksi ja lopulta kahdeksitoista. Meillä on rakenne, jossa on kolme neliosaista kokonaisuutta. Ensimmäinen kirja ilmestyi viime vuonna, toinen on nyt valmis ja kolmas tulee olemaan tarinan päätös. Näin musiikki tuli mukaan. Minulta ilmestyy ensi vuonna uusi levy, uusi sooloalbumi. Se on tavallaan itsenäinen kokonaisuus. Yhdessä kappaleessa on jotain pientä yhteyttä Mandrakeen. Mutta albumi on vitun raskas. En kaivaudu Mandrakeen. Luulen, että Mandrakella on nyt oma elämänsä sarjakuvana, joten se voi jatkaa tarinan ja kaiken muun ehdoilla. Minun ei tarvitse yhdistää siihen musiikkia, ellei se ole todella hyvä idea.”
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy
Dickinsonin uuden sooloalbumin on alustavasti määrä ilmestyä vuoden 2027 alussa BMG kautta.
Voit katsoa koko haastattelun alhaalta.
