Iron Maidenin leirissä leikitään kissaa ja hiirtä.

Bruce Dickinson nimesi mielestään Iron Maidenin aliarvostetuimman kappaleen

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 23.1.2022

Englantilaisen heavy metal -legenda Iron Maidenin ikoninen laulaja Bruce Dickinson kiertää parhaillaan Yhdysvaltoja spoken word -kiertueen merkeissä, jonka on määrä kestää aina maaliskuun loppuun asti.

Dickinson esiintyi spoken word -kiertueensa merkeissä 20. päivä tammikuuta Tampassa Floridan osavaltiossa, jossa laulajalta tiedusteltiin spoken word -keikan jälkeisessä Q&A tilaisuudessa omasta mielestään Iron Maidenin aliarvostetuinta kappaletta. Dickinson ei epäillyt vastausta hetkeäkään vaan kertoi Eonmusicin mukaan pitävänsä kaikista aliarvostetuimpana Maidenin kappaleena vuonna 1982 julkaistun ”Run To The Hills” -kappaleen singlen b-puolelta löytyvää ”Total Eclipse” -kappaletta.

”I’m a really big fan of ’Total Eclipse’. ”Gangland” was originally slated to appear on the flipside but in the end went on the album, and we actually forgot to mix the guitar solos. There’s a bit in there, and there’s no guitar solo. ”Total Eclipse” sounds great. In my opinion it is so good that we can’t do it as the B-side.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Voit kuunnella kappaleen tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat