Bruce Dickinson paljastaa hänen ja Steve Harrisin progefanituksen olevan syynä Iron Maidenin pitkiin kappaleisiin

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 13.9.2021
Iron Maiden @ Hartwall Arena

Pitkät kappaleet ovat tyypillinen ilmiö metallisuuruus Iron Maidenin albumeilla. Ei ole epätavallista, että bändin albumeilla on monta yli viiden minuutin raitaa ja lisäksi yli kymmenen minuuttia ylittäviä hirviöitä. Esimerkiksi bändin juuri ilmestyneellä ”Senjutsu”-albumilla on monta yli kuusi minuuttia kestävää kappaletta, ja lisäksi kolme yli kymmenen minuutin pituista rykäystä.

Nyt tuoreessa haastattelussa SiriusXM -radiokanavan ohjelmassa Trunk Nation Virtual Invasion bändin solisti Bruce Dickinson avaa hieman syitä sille, miksi bändi rakastaa sisällyttää levyilleen pitkiä kappaleita.

”Steve [Harris, basisti] ja minä olemme osittain vastuussa. Tein kappaleen [’Empire Of The Clouds’, ’The Book Of Souls’ -albumilla] ilmalaivakatastrofista, R101:stä, joka oli 18 minuuttia tai jotain yhtä hullua. Se oli periaatteessa sovitettu orkesterille, jota meillä ei tuolloin ollut”, Dickinson kertoo, ja jatkaa:

”Steve on suuri proge-fani, kuten minäkin. Puhuin jonkun toisen kanssa eri bändeistä, joista molemmat pidämme. Steve on esimerkiksi suuri Jethro Tull -fani. Minäkin fanitan heitä. Hän rakastaa ’A Passion Playta’ ja ’Thick As A Brickia’, minä taas enemmän ’Aqualungia’ ja varhaista tuotantoaan. Hän on suuri Genesis-fani – siis Peter Gabrielin aikaisen, ’The Lamb Lies Down On Broadway’; hän rakastaa kaikkea sitä. Minä en ole hulluna Genesikseen, mutta rakastin Peter Gabrielin sooloalbumia, se taisi olla hänen kolmas sooloalbuminsa. ’Intruder’ ja ’No Self Control’ – pelottavaa, synkkää, todella tunnelmallista kamaa.

”Ja oli bändi nimeltä Van Der Graaf Generator, joka oli Genesiksen aikalainen, ja tavallaan se oli jopa vähän seikkailullisempi kuin Genesis. No, minä rakastin heitä. Omaksuin osia heidän laulajansa Peter Hammillin laulutyylistä. Joten meillä molemmilla on tämä proge-juttu pyörimässä päässämme.”

Dickinson antaa proge-fanituksen syyksi bändin pitkille kappaleille:

”Nämä kaikki ovat siis niitä syitä, jotka ovat vaikuttaneet siihen, että teemme lopulta näitä pitkiä kappaleita. Eivätkä ne haittaa minua, koska se on tavallaan… Tarkoitan, että jotkut jutut, kuten ’The Parchment’, ovat melkein kuin itsehypnoosia kuunnellessa – sitä se todella on.”