Bruce Dickinson selittää, miksi Iron Maidenin fanit ovat bändille niin uskollisia: ”Fanit ovat kuin vaneria”

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 31.12.2021

Heavy metal -legenda Iron Maiden on tehnyt jo pitkän uran pysyen yhtenä metallimaailman kirkkaimmista tähdistä. Yhtye on onnistunut uransa aikana keräämään itselleen ihailtavan innokkaan ja uskollisen fanikunnan, joka ottaa bändin jokaisen uuden levyn vastaan avosylin ja täyttää areenan toisensa jälkeen.

Nyt bändin keulakuva Bruce Dickinson pohtii tuoreessa Anders Botters’ Tiny TV:n jaksossa sitä, miksi bändin fanit ovat niin uskollisia Iron Maidenille.

”En tietenkään voi puhua jokaisen yksittäisen Iron Maiden -fanin puolesta, enkä voi kuvitella, mitä kukin heistä ajattelee ja millaisia vivahteita he saavat irti siitä, mitä me teemme. En voi puhua jokaisen Iron Maiden -fanin puolesta. Koska uskon, että ihmiset saavat eri asioita irti tekemisemme eri osa-alueista. Mielipiteitä on monenlaisia, mutta ne kaikki keskittyvät keskeisen ytimen ympärille, joka on: ’Tämä on Iron Maidenia, hölmö'”, Dickinson selittää, ja jatkaa:

”Pinnallisesti sanottuna sanoisin, että Iron Maiden -fanit ovat vähän kuin vaneria – saamme joka vuosi uuden kerroksen, ja ne kaikki vain tarttuvat yhteen, joten lopulta saamme kasattua pöydän, joka on noin metrin paksuinen. Ja tietysti mukana on ihmisiä, jotka aloittivat vuonna 1983 tai ’84, ja meillä on ihmisiä, jotka aloittivat vuonna 2000, 2005, 2015 – eri sukupolvia.”

Iron Maidenin uusi albumi ”Senjutsu” julkaistiin syksyllä.