Bruce Dickinson vertaa Iron Maidenia asepalvelukseen: ”Joku pitää aina puoliasi”

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 3.7.2026

Iron Maidenin laulaja Bruce Dickinson vertaa yhtyeessä olemista asepalvelukseen pohtiessaan pitkän uransa vaikutusta perhe-elämäänsä. Dickinson käsitteli aihetta haastattelussa ennen Britannian Armed Forces Day -teemapäivää, jota vietettiin 27. kesäkuuta asevoimissa työskentelevien kunniaksi.

Dickinson kertoi katuvansa sitä, että oli kiertueiden vuoksi paljon poissa lastensa elämästä heidän kasvaessaan.

”Minulla on nyt kolme aikuista lasta, joista on onneksi kasvanut upeita ihmisiä. Haluaisin sanoa, että se on kokonaan minun ansiotani, mutta puolet heidän lapsuudestaan en ollut paikalla, koska olin kiertueella.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Osa minusta tulee aina katumaan sitä. Se on hinta, jonka tästä elämästä maksaa. Nykyään olemme kuitenkin läheisempiä kuin koskaan aiemmin. Luulen, että suurin katumukseni liittyy juuri siihen, että olin erossa siitä, mitä useimmat pitävät normaalina elämänä.”

Dickinson pohti myös, ettei niin sanottu tavallinen elämä välttämättä ole sen yksinkertaisempaa.

”En ole varma, onko normaali elämä lopulta yhtään sen parempi, koska siihenkin liittyy valtavasti epävarmuutta. Ainakin armeijassa, jos kohtaat ongelmia, joku pitää yleensä aina puoliasi.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vuonna 2020 Britannian kuninkaallisten ilmavoimien kunniaryhmän kapteeniksi nimetty ja kokeneena lentäjänä tunnettu Dickinsonilta kysyttiin myös, mitä Armed Forces Day hänelle merkitsee.

”Asevoimat toimivat suurimmaksi osaksi näkymättömissä. Niihin kiinnitetään huomiota yleensä vain silloin, kun käynnissä on sotilaallisia operaatioita. Siksi ne tuntuvat monille etäisiltä, mutta juuri siksi ne ovatkin etäällä – ne suojelevat tätä maata.

Armed Forces Day avaa ikään kuin kirjan heidän työstään. Mielestäni he tekevät erinomaista työtä ja ansaitsevat päivän, jolloin britit voivat tavata heidät ja oppia tuntemaan heidän työtään paremmin.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy