Bruce Dickinsonin pojan Austin Dickinsonin luotsaama As Lions areenalavoille

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 2.6.2016

As Lions 2016Klassinen sanonta omenoista ja niiden putoamisesta puun lähelle pitää enemmän kuin paikkaansa As Lions -yhtyeen kanssa, jonka keulamiehenä kuullaan Iron Maidenin Bruce Dickinsonin poikaa Austin Dickinsonia. Upeaääninen Austin ja hänen bänditoverinsa Conor O’Keefe, Will Homer, Stefan Whiting sekä Dave Fee ovat aiemmin julkaisseet White Flags -singlensä, joka on kuunneltavissa täällä: 

As Lions lähtee vuoden lopulla Yhdysvaltain-areenakiertueelle yhdessä Five Finger Dearh Punchin, Shinedownin ja Sixx:A.M:n kanssa, ja jo tätä ennen yhtye nähdään ylihuomenna Lontoossa Camden Rocksissa sekä Download-festivaaleilla ensi viikon lauantaina. FFDP-kiertueen on tarkoitus rantautua myös Eurooppaan, ja tiedot tuon kiertueen osan päivistä ja keikkapaikoista vahvistetaan myöhemmin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

White Flags” -singlen on tuottanut muun muassa Paramoren kanssa työskennellyt David Bendeth ja sen on miksannut muun muassa Avenged Sevenfoldia ja Megadethia työstänyt Josh Wilbur. Yhtyeen debyyttialbumin julkaisusta saadaan lisätietoja jo tämän kesän aikana.

”White Flags on meille iso biisi, ja olemme äärimmäisen innoissamme siitä, että voimme jakaa sen kaikkien kanssa. Biisin idean alkusysäyksenä oli päättäväisyys, päättäväisyys elää omaa elämääsi omilla ehdoillasi ja luopumatta asioista, jotka ovat sinulle tärkeimpiä. Toivon, että tämä kappale merkitsee sinulle yhtä paljon kuin se merkitsee minulle”, Austin Dickinson kertoo.

https://www.facebook.com/AsLionsBand

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

https://twitter.com/aslionsband

https://www.instagram.com/aslionsband/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat