Bruce Springsteen on saanut tappouhkauksia – kritisoi kiertueellaan Donald Trumpia
Bruce Springsteen on saanut tappouhkauksia Land of Hope and Dreams -kiertueellaan. Tappouhkauksien määrä on lisääntynyt kiertueen ollessa poliittisesti latautunut, muun muassa Springsteenin kritisoitua Donald Trumpia ja Iranin sotaa. Muusikko on vuosien varrella useaan otteeseen arvostellut Trumpia, muun muassa sanoin:
”[Hän on] Korruptoitunut, kykenemätön ja maanpetturi.”
Trump on puolestaan haukkunut Springsteenia ”kuivuneeksi luumuksi”.
Nyt fanaattisimmat Trumpin kannattajat ovat suunnanneet katseensa rock-tähteen, joka on alkanut saada kiertueellaan tappouhkauksia kasvavissa määrin.
Springsteenin pitkäaikainen kitaristi Steven Van Zandt E Street Bandista kertoo Daily Mailille kiertueen poliittisen luonteen vaikuttaneen keikkailuun.
”Kiertuekokemus on hieman erilainen tiukennetun turvallisuuden myötä.”
Springsteenin Land of Hope and Dreams -kiertue alkoi ensimmäinen huhtikuuta Minneapoliksesta. Kiertueen viimeinen keikka soitetaan toukokuun 30. päivä Philadelphiassa.

