Brutaalia jazz-punkkia: arvostelussa Hot Kommunistin ”Ära määri meie käsi oma verega” -EP

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 23.3.2019

Itseänsä brutaaliksi jazz-punkiksi sekä satanic tranceksi Facebookissa kutsuva Hot Kommunist on varsin mielenkiintoinen trio. Projekti syntyi ideana jo 90-luvulla legendaarisen virolaisen punk -yhtye J.M.K.E:n basistin Lembit Krullin mielessä. Samaisesta punkpoppoosta rumpaliksi Hot Kommunistiin saatiin Andres Aru, ja kitaran varteen puolestaan Ikuisessa Vaivassakin vaikuttanut Mikko Nissinen. Debyyttialbuminsa ”21. Sajandi Kodu” kolmikko julkaisi vuonna 2015, ja nyt Hot Kommunistilla on tarjolla ”Ära määri meie käsi oma verega” -lyhytsoitto.

EP:lta lötyy neljä kappaletta ja yhteiskestoa 13 minuuttia. Kyseessä on erittäin poliittisesti latautunutta sahaamista – luonnollisesti, joka ei kuitenkaan ole sitä tyypillisintä kolmen voimasoinnun punkkia tai yltiöaggressiivista hooceeta. Kuten termi ”jazz-punk” antaa ymmärtää, musiikilliset eväät on koriin koottu mieli avoinna. Jazz tässä yhteydessä ei anna täysin oikeutta bändin tyylille, sillä samanlaista harmonista kompleksisuutta tai painotettua improvisointia lyhytsoitolta ei löydy. Hot Kommunistin veivaama punk on sen sijaan kuitenkin selkeästi ottanut vaikutteita Nomeansno -yhtyeen jazzcorelta yhdistettynä Dead Kennedysiin ripauksella 70-luvun King Crimsonia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Lyhytsoiton avaava nimikkokappale sisältää YUP-tyylistä riffinpätkää ja vapaata dissonanssia, jota tasapainotetaan suoraviivaisemmalla säkeistöllä. Kappaleen väliosa on hillitympi, hienostuneempi ja raikas lisäys kappaleen keskelle tuoden mieleen hiukan Au Pairin myöhäistuotannon. ”Meie tapsime sinu lapsedissa” on rouhea ja groovaava bassogroove á la Dead Kennedys ja Radiopuhelimet. Viimeinen kappale ”Mul ei ole enam kodu” on kylmä kappale, johon kaihoisa huuliharppu, laitosmaisen kolkot ja steriilit kitaravallit sekä hieman perverssillä tavalla barokkityyliset sointuiskut bridgeissä tuovat ihailtavaa kolkkoutta heijastelemaan aihettaan.

Kokonaisuutena EP on varsin onnistunut. Musiikillisesti se sisältää paljon mielenkiintoisia riffejä, ihailtavan tarkkaa ja täsmällistä soittoa sekä hyviä sovituksia. Pelkäksi apurahahiplailuksi se ei missään kohtaa mene, vaan kaiken pohjalla on vankkaa asennetta, tärkeää asiaa ja korvin kuultava palo. Bändin koukeroisempia elementtejä ei ole viety yli itseistarkoituksellisesti, vaan niitä käytetään säästeliäästi tuomaan makua ja vaihtelua kappaleisiin. Tätä olisi mielellään kuunnellut vielä pitempäänkin.