BSC tutustuttaa kuulijat juuriinsa ja bluesin saloihin ”Black To Blues” -EP:llä

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 19.9.2017

Yhdysvaltalainen hard rock -yhtye Black Stone Cherry on niittänyt kiitettävästi mainetta hard rock-soundillaan, jonka juuret ovat vahvasti bluesissa ja southern rockissa. Yli viisitoista vuotta kasassa ollut kentuckylaisyhtye on julkaissut uransa aikana viisi täysipitkää, joista viimeisin, ”Kentucky”, ilmestyi viime vuonna. Kyseisellä albumilla yhtye teki omien sanojensa mukaan paluuta juurille, mutta tänä syksynä mennään jo kunnolla mullan alle. BSC julkaisee syyskuun lopussa kuusiraitaisen EP:n, joka sisältää covereita bluesin merkittävimmiltä tekijöiltä.

Blues on kiehtova musiikillinen genre, joka ei ole ollut valtavirtamediassa kunnolla esillä vuosikymmeniin. Tästä huolimatta bluesin perintöä voi kuulla tänä päivänäkin monien yhtyeiden musiikissa. Ehkä yhtenä isoimpana esimerkkinä toimii australialainen AC/DC, jonka esikuvina on muun muassa ollut Muddy Waters. Toki löytyy nykyäänkin ihan oikeita blues- ja blues rock -yhtyeitä, jos on vain valmis etsimään pintaa syvemmältä. Blues ei ole kuollut. Kyseisellä musiikkityylillä on ollut myös merkittävä vaikutus BSC:n musiikissa: yhtyeen vokalisti-kitaristi Chris Robertsonin mukaan blues on osa yhtyeen jäsenten dna:ta ja he kuuntelevat juuri bluesia, kun istuvat bussissa bourbon-pullojen kanssa. Robertsonin mukaan juurille paluun lisäksi he halusivat tehdä bluesin tutummaksi myös nuoremmille sukupolville. BSC:llä jos kenellä on hyvät mahdollisuudet levittää tietoisuutta bluesista siitä tietämättömille.

”Black To Blues” -EP polkaistaan liikkeelle Howlin’ Wolfin ”Built For Comfort” -kappaleella, josta yhtye on tehnyt alkuperäistä raskaamman version. Kappaleessa Robertson jäljittelee ulvovan suden laulutyyliä onnistuneesti, ja vaikka BSC on tehnyt ”Built For Comfortista” hard rock -tyylisen, on kappaleen perusrakenteet säilytetty. Oikeastaan koko EP:n perusidea on ollut säilyttää kappaleiden bluesmaisuus, mutta samalla sovittaa ne BSC:n muottiin. Se on oikein toimiva ratkaisu – Muddy Watersin ”Champagne & Reefer” sisältää juuri sitä samaa rehellistä ja alkuperäistä tulkintaa, kuin alkuperäisen esittäjän teos. Freddie Kingin ”Palace Of The Kingistä” on tullut kentuckylaisyhtyeen käsittelyssä röyhkeän groovaava, joka vie mukanaan. ”Hoochie Coochie Manistä” on tullut huomattavasti painostavampi ja raskaampi kuin Muddy Watersin kappaleesta, mikä tekee siitä todella onnistuneen hard rock -poljennan. Koko komeuden kruunaavat vielä kertosäkeissä dramaattisesti ujeltavat puhallinsoittimet, jonka seurauksena ”Hoochie Coochie Man” kuulostaa todella macholta vedolta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

”Hoochie Coochie Manin” kohdalla EP:n huippu on jo saavutettu, mutta jäljellä on vielä kaksi kappaletta. Ensimmäisenä vuorossa on hiukan yllätyksettömän Albert Kingin ”Born Under A Bad Sign”, joka on levyn ainoa keskinkertainen veto. Onneksi EP:n päättää Muddy Watersin ”I Want To Be Loved”, joka saa jalan vipattamaan huuliharpun, ärhäköiden kitarasoolojen ja hienoisesti taustalla soivien kosketinsoittimien siivittämänä. Muddy Watersin ”I Want To Be Loved” on hieno jäljittely, joka jättää kuulijan kieli pitkällä odottamaan lisää, mutta valitettavasti hauskuus loppuu tähän.

Kaksikymmenminuuttinen blues-EP on juuri sopivan mittainen levy, jonka bluesiin perehtymätönkin pystyy kuuntelemaan vaivatta. Toki BSC:n versiot kappaleista ovat raskaampia, ja aavistuksen erilaisia kuin alkuperäiset, mutta kappaleiden alkuperäisiä rakenteita ei ole lähdetty juurikaan muuttamaan. Toki alkuperäisten kappaleiden autenttisuudesta on jouduttu karsimaan modernimman soundin myötä, mutta ideanahan on ollut tehdä kentuckylaisyhtyeen kuuloisia kappaleita, eikä sieluttomia kopioita. Vaikka ”Black To Blues” onkin enemmän blues rock -albumi kuin puhdas blueslevy, saavat kuuntelijat huomaamatta perehdytystä yhtyeen juuriin ja bluesin saloihin.

Yhtyeen antamassa tiedotteessa Robertson kuvaili EP:n äänitystä ristiriitaisissa tunnelmissa: hänen mukaansa kokemus veti nöyräksi, koska nämä kappaleet ovat olleet yhtyeen jäsenille hyvin tärkeitä. Tämän lisäksi äänittäminen oli myös vapauttava kokemus, jonka myötä BSC:n intohimo musiikkia kohtaan vahvistui entisestään. Tiedotteen loppuun Robertson toteaa, että tämä into tulee varmasti näkymään tulevallakin albumilla. Koko yhtyeen sietää olla ylpeä lopputuloksesta, sillä he eivät ole missään tapauksessa häpäisseet alkuperäisiä kappaleita mitenkään, vaan pikemminkin päivittävät ne raskaammalla otteella nykypäivää varten. ”Black To Bluesin” kappaleet ovat hienoja tribuutteja, jotka tekevät kunniaa alkuperäisille esittäjille, enkä yhtään ihmettelisi, jos ”Black To Bluesin” kuuntelun myötä jotkut innostuisivat tutustumaan bluesiin enemmänkin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen