Buffalo Summer – Second Sun

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 14.7.2016

Walesilainen Buffalo Summer julkaisi toukokuun loppupuolella toisen albuminsa nimeltään “Second Sun”. Vokalisti Andrew Huntin, kitaristi Jonny Williamsin, basisti Darren Kingin ja rumpali Gareth Huntin yhtye yhdistelee klassiseen rockiin vaikutteita southern rockista ja bluesista. Buffalo Summerin musiikki on rennon tarttuvaa ja se sopii erinomaisesti vaikka kesäillan hengailuihin.

”Second Sun” on miellyttävän kuuloinen kokonaisuus, jossa kappaleiden välillä on vaihtelevia elementtejä. Aloitusraita ”Money” on hyväntuulinen ja tarttuva, josta tulee ilmi yhtyeen groovaavat melodiat. Buffalo Summerin musiikki saa helposti jalan liikkeelle, ja oikeastaan jokainen kappale on tarttuva. ”Neverend” on vastaavasti temmoltaan rauhallisempi, mutta samalla jammaava rockralli. ”Light The Sun” on kevyt ja nätti kappale, jonka kertosäkeeseen pääsee helposti mukaan. Yhtyeen musiikki tuo paikoin mieleen Manic Street Preachersin, ja ”Light The sun” on siitä yksi hyvä esimerkki.

”Levitate” alkaa southern rock -vivahteisilla riffeillä ja kappale jammailee eteenpäin leppoisasti. Kertosäe kuulostaa kuitenkin enemmän klassiselta rockilta. ”Into Your Headissa” otetaan taas vauhtia lisää ja tässäkin raidassa kuullaan tiukka kitarasoolo, niin kuin monessa aiemmassakin ”Second Sunin” kappaleessa. ”Little Charles” jatkaa vauhtia napakoiden riffien ja puhallinsoitinten kera. Kappaleen kertosäe on albumin tarttuvimpia eikä kehuja voi tässä tapauksessa säästellä. Albumin päättävä ”Water To Wine” on verkkaisempaa osastoa, mutta ei tee poikkeusta jammaavuuden suhteen. Vedestä viiniksi -kappaleessa kuullaan myös kitarasoolo, jonka jälkeen vokalisti Andrew Hunt laulaa kappaleen nimeä useasti ennen kuin melodia hiipuu.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Second Sun” on mielenkiintoinen albumi, sillä se ei välttämättä avaudu parilla ensimmäisellä kuuntelukerralla. Aluksi albumia kuunnellessa tuntui ettei tästä saa oikein otetta, sillä kaikki kuulostaa niin samalta. ”Second Sunin” kappaleet vaativat kuitenkin aikansa, sillä vasta sen jälkeen niiden eroavaisuudet ja hienoudet alkavat löytyä. Buffalo Summerin musiikki ei selkeästi ole tusinatavaraa vaan syvällisempää ja persoonallisempaa. Albumin kansikuvastakin on annettava kehut, sen verran omaperäinen se on. Yhtyeen uusin albumi kannattaa ottaa useamman kerran kuunteluun ja katsoa mitä ajatuksia se itsessä herättää.

8/10

Kappalelista:

  1. Money
  2. Heartbreakin’ Floorshakin’
  3. Make You Mine
  4. Neverend
  5. As High As The Pines
  6. Light The Sun
  7. Levitate
  8. Into Your Head
  9. Little Charles
  10. Priscilla
  11. Bird On A Wire
  12. Water To Wine

Buffalo Summer Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat