Built To Spill Tavastialle lokakuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 13.3.2013

Yhdysvaltalainen indierock-yhtye Built To Spill saapuu alkusyksystä viimeinkin Suomeen. Yli 20 vuotta kestäneellä urallaan palvotun kulttibändin asemaan noussut kokoonpano nousee Tavastian lavalle lauantai-iltana 5. lokakuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin Tiketissä perjantaina 15. maaliskuuta.

Pavement- ja Yo La Tengo -henkistä slacker-indietä, Dinosaur Jr.:n kaltaista äänekästä vaihtoehtorockia ja Neil Young -tyylistä rämisevää americanaa soittava Built To Spill kuuluu amerikkalaisen indie-musiikin keskeisiin nimiin. Yhtye on vuodesta 1992 jatkuneen uransa aikana julkaissut seitsemän pitkäsoittoa, joista viimeisimpänä ilmestynyt ”There is No Enemy” julkaistiin vuonna 2009. Kokoonpano nauttii varsinkin Pohjois-Amerikassa indie-bändiksi poikkeuksellisen suurta suosiota, ja nykynimistä esimerkiksi Band of Horses ja Death Cab for Cutie ovat paljon velkaa Built To soundimaailmalle.

Jo pidemmän aikaa hiljaiseloa viettänyt yhtye on tänä vuonna tekemässä paluuta uudistuneella kokoonpanolla. Jäljittelemättömästä lauluäänestään tunnettu vokalisti-kitaristi Doug Martch sekä yhtyeen pitkäaikaiset kitaristit Brett Netson ja Jim Rothon ovat löytäneet taustalleen uuden rytmiryhmän, ja päivittynyt kokoonpano on ilmoittanut myös aloittaneensa seuraavan Built To Spill -albumin äänitykset.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Illan avaa kokeellista vaihtoehtorockia soittava sveitsiläinen Disco Doom, joka on useiden Built To Spill -yhteiskiertueiden ohella keikkaillut myös esimerkiksi Dinosaur Jr.:n ja Butthole Surfersin seurassa.

LIPUT:
Myyntiin pe 15.3.2013 klo 9.00
– Alkaen 30 EUR, ennakko: Tiketti.
– Ovelta 31 EUR

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat