Bullet For My Valentinella on 13 kappaletta työn alla seuraavalle albumilleen
Metallisuosikki Bullet For My Valentine julkaisi edellisen albuminsa vuonna 2021. Fanit ovat siis saaaneet hetkisen odotella seuraavaa levytystä bändiltä. Yhtye kuitenkin ilmoitti vuoden 2024 lopussa siirtyneensä studion uumeniin työstämään uutta albumiaan.
Tuoreessa Rock Soundin haastattelussa bändi kertoo, että sillä on peräti 13 kappaletta työn alla seuraavalle levylleen.
”13 kappaletta on työn alla. Se on iso osa. Mutta vielä on paljon töitä tehtävänä. Missään niistä ei vielä ole kunnollisia melodioita ja sanoja. Toistaiseksi olemme vain pitäneet hauskaa instrumentaaliosuuksien kanssa, säveltäneet ja kikkailleet viritysten kanssa. Niin toimimme edellisen albumin kohdalla”, laulaja-kitaristi Matt Tuck kertoo ja jatkaa:
”Emme mene studioon sellaisen ajatuksen kanssa, että säveltäisimme tietyllä tavalla. Yritämme vain tehdä asioita hieman eri tavalla, niin kuin esimerkiksi kitaran virittäminen toisella tavalla tai käyttämällä jotain toista vahvistinta. Kaikki nuo pienet asiat saavat aivosi ajattelemaan toisella tavalla, ja voit soittaa tiettyjä riffejä eri vireissä ja eri vahvistimilla, mikä taas jostain syystä kuulostaa paremmalta kuin toiset, vaikka riffi on ihan sama.”
Voit katsoa haastattelun kokonaisuudessaan alhaalta.