Burning Rain – Epic Obsession

Kirjoittanut Juha Attola - 1.6.2013

Kitaristi Doug Aldrichin luotsaama Burning Rain palaa kolmannen albuminsa ”Epic Obsession” kera. Edellisestä albumista onkin jo vierähtänyt tovi, se kun julkaistiin vuonna 2000, ja nyt tämä monessa mukana ollut kitaristi on kuitenkin päättänyt että on uuden albumin aika, eikä se tietenkään väärin ole.

Avauskappale ”Sweet Little Baby Thing” ei vielä mitään ihmeitä tarjoile, perus hard rock -kappale jollaisia on rock-maailma pullollaan. Valitettavasti seuraava ”The Cure” -kappalekaan ei nimestään huolimatta juuri parannusta tarjoa. Kappaleet eivät ole huonoja, mutta ikävästi vain niin tavanomaisia ettei niistä oikein jää mitään suurempia mielikuvia. Whitesnaken hengessä rokkaava ”Till You Die” tuo esiin rouheaa kitarointia ja tuo myös hieman lisää tempoa albumille, josko se tästä vielä lähtisi. Tunnelmaa kuitenkin rauhoitetaan seuraavaksi ”Heaven Gets Me By” -kappaleen myötä, joka on hyvänkuuloinen fiilistelypala, eikä se sorru turhan siirappisiin tunnelmiin.

”Pray Out Loud” palauttaa albumin kuitenkin takaisin kitaravetoisen hard rockin pariin ja tekeekin sen varsin hyvin. ”Our Time Is Gonna Come” tuo taas mieleen erään Coverdale-nimisen veikkosen, mutta tällä kertaa enemmänkin Coverdale / Page -tuotannon. ”Epic Obsession” albumin loppupuolen kappaleissa on muutenkin vahvat Whitesnake ja Led Zeppelin -vaikutteet, joten ei mikään ihme että hetkittäin tulee tosiaan mieleen tuo Coverdale / Page -albumi. Löytyypä levyltä myös Zeppelin-lainakin, nimittäin ”Kashmir”, ja täytyy sanoa, ettei tämä ole ollenkaan huono versio kappaleesta. Tokihan kunnolliselta hard rock-albumilta pitää löytyä se siirappiosastokin, tällä albumilla sitä edustaa kappale ”Made For Your Heart” ja täytyy myöntää että kyllähän tämä vaan toimii. Mikäs sen mukavampaa kuin viettää kesä-iltaa sen jonkun tietyn kanssa ja kuunnella tätä kappaletta. Tämäkin homma toimii kun sen tekee oikein, eikä vedä överiksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Burning Rainin kolmas kokopitkä tarjoilee vähän tahmean alun jälkeen hyvänkuuloista ja taitavasti soitettua hard rockia. Takuuvarmaa tavaraa kaikille melodisen heavy- ja hard rockin ystäville.

7/10

Kappalelista:

1.Sweet Little Baby Thing
2.The Cure
3.Till You Die
4.Heaven Gets Me By
5.Pray Out Loud
6.Our Time Is Gonna Come
7.Too Hard To Break
8.My Lust Your Fate
9.Made For Your Heart
10.Ride The Monkey
11.Out In The Cold Again
12.When Can I Believe In Love
13.Kashmir (Led Zeppelin cover)
14.Heaven Gets Me By (Acoustic Version)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

http://burningrain.net/

Kirjoittanut: Juha Attola

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat