Burning Witches valloittaa noitavainoista huolimatta uudella ”Inquisition”-levyllään

Täytyy myöntää, että olen aikaisemmin ollut Burning Witches -yhtyeen suhteen ennakkoluulojeni vanki. En ole kuunnellut levyjä vaan nähnyt yhden keikan ja muutamia videoita, joiden perusteella olen muodostanut mielipiteeni innokkaasta mutta jokseenkin mitäänsanomattomasta bändistä. Tiedän, että se on aivan väärä tapa toimia ja lupaan parantaa tapani, sillä väärässähän minä olen selvästi ollut. 

Bändin uuden ”Inquisition”-levyn biisilistaa katsoessa en tosin voinut välttyä noilta aikaisemmilta ajatuksilta, sillä biisien nimet ”Soul Eater”, ”Burn In Hell”, ”In For The Kill” ja ”In The Eye Of The Storm” kuulostavat äkkiseltään siltä, etteivät ne ole kauhean innovatiivisia, ja että joku muukin on jo saattanut aikaisemmin kirjoittaa noista aiheista kappaleen jos toisenkin. No, eihän bändi ole mitään hirveän ennenkuulumatonta tai kaiken kestävää klassikkoa tälläkään levyllä luonut mutta on kuitenkin huomattavasti ennakkoluulojani parempi. Ja itse asiassa levyn pisteet nousevat joka kerta, mitä enemmän levyä kuuntelee. Kun sitä paitsi tekee perusasiatkin normaalia paremmin, ei aina tarvitsekaan yrittää luoda maailmoja uusiksi.

”Inquisition” on jo yhtyeen kuudes levy, joten levyllä ei olla ihan ensimmäistä kertaa papin selässä. Levyltä paistaa läpi ammattitaito ja se, että kokemusta on niin studiosta kuin keikoilta, sillä niin varmasta suorittamisesta on kyse. Levyn aloittava ”Sanguini Hominum” on perinteisen mahtipontinen intro, mutta ensimmäisenä varsinaisena biisinä tullut, jo aiemmin mainittu ”Soul Eater” pyyhkäisee jalat voimalla alta. Vetävät kitarakuviot, mukaansa tempaava komppi ja vokalisti Laura Guldemondin laulu toimivat murskaavan tehokkaasti. Varsinkin jälkimmäisessä on yhdistetty makean kuuloisesti useampaa lauluraitaa, ja lopputulos on yksinkertaisesti maaliin osuva. Biisissä tiivistyy itse asiassa kaikki levyn hyvät puolet kuten mahtipontiset ja kuoromaiset kertosäkeet, upeat kitarakuviot, joilla väritetään biisejä kauttaaltaan, ja ehjästi toimivat komppivaihtelut. On huomattavissa, ettei biisejä ole roiskaistu kiireellä kasaan ja menty äkkiä studioon tekemään levy, vaan sävellyksiin ja sovituksiin on jaksettu oikeasti nähdä vaivaa.

On hienoa, että Guldemondin laulua on osattu hyödyntää monella tavalla. Hänen matalat, hiipivät laulumelodiat kuten esimerkiksi ”Shame”– ja ”In For The Kill” -biiseissä sekä korkealta tempaistut kirkaisut esimerkiksi ”High Priestess Of The Night” -biisissä toimivat hyvin voimaa henkien. Ja varsinkin, kun niitä on yhdistetty, on lopputulos erittäin toimiva.

Ilmeisimmin kitaristi Romana Kalkuhl on pääasiallisesti vastuussa sävellyksistä. Hänellä on vahvaa melodiatajua sekä kykyä tehdä monipuolisia ja -tahoisia kokonaisuuksia, joissa on monia eri kerroksia. Monet jutut aukeavat vasta ahkeran kuuntelun myötä. Kalkuhl kutoo yhdessä taisteluparinsa Courtney Coxin kanssa koko ajan sellaisia kitarakuvioita ja vingautuksia, että näen silmissäni esimerkiksi Andy La Rocquen nostavan hymyssä suin peukalonsa pystyyn. Kannattaa tosiaan jollain levyn kuuntelukerroilla keskittyä pelkästään kitaroihin, sillä ne ovat aika pohjaton aarrearkku.

Biiseistä nostaisin ”Soul Eaterin” lisäksi esiin levyn nimikappaleen ”Inquisition”, jossa on jälleen tehty laululinjat useamman raidan voimalla. Siinä on upeat kitarakuviot ja hieno sovitus, minkä myötä biisi on osattu rakentaa hienoksi massiiviseksi kokonaisuudeksi, joka kasvaa koko ajan. Levyn pisimmässä kappaleessa kuulen jopa nimen mukaisia tunnelmia keskiajasta ja mahdollisista noitavainoista, joka onkin yksi levyn teemoista.

Kun muu bändi on kehuttu, ei rytmiryhmää voi jättää mainitsematta, sillä rumpali Lala Frischknecht on melkoisen kova takoja, joka vaihtaa mutkattomasti kompin sekä temmon toiseen luoden silti hurjan svengin, eikä soitto kuulosta missään vaiheessa tönköltä. Hän on niin kova takoja, ettei basisti Jay Grob voi olla huono, jos hän kerran pysyy Frischknechtin perässä.

Jos jotain kritiikkiä on annettava, tarpovat muutamat biisit kaikesta taidosta ja monipuolisuudesta huolimatta vähän liian turvallisia polkuja. ”Release Me” on Guldemondin repivästä äänestä huolimatta hyvin perinteinen balladi vailla sen suurempaa tunteen paloa, mikä on tehnyt monista balladeista ikimuistoisia. Nopeimmista biiseistä esimerkiksi ”Burn In Hell” ja ”In For The Kill” ovat hienosta soitosta huolimatta kovin tavanomaisia. 

Kun viimeisen varsinaisen biisin ”Mirror Mirror” tuplabasarit vaikenevat ja jäljellä on vain mahtipontinen outro ”Malus Maga”, on olo positiivisesti ennakkoluuloista vapaa. Bändi todisti minun olleen jälleen väärässä, sillä yhtyeellä on taitoa, ja biiseissä on sisältöä, vaihtelevuutta ja näkemystä. Biiseissä on jännä yhdistelmä tietynlaista synkkyyttä mutta kuitenkin perinteistä heavy rockin voimaa ja iloittelua. Erityisen otettu olen yhtyeen kitaroinnista, joka ei suinkaan ole pelkkää riffien mekaanista toistamista vaan monipuolisia melodioita ja huikeita biisien elävöittämisiä. Jos olet laillani ennakkoluulojen vanki, suosittelen vahvasti antamaan Burning Witchesille mahdollisuuden!