Allekirjoittaneelle uusi tuttavuus, kaksi ep:tä aikaisemmin julkaissut helsinkiläinen Burweed on saanut päätettyä kaksi vuotta kestäneen, ilmeisen raskaan ja väsyttävän levyntekoprosessinsa ja saanut ulos debyyttialbuminsa, joka tottelee nimeä ”Hide”. Jos saatekirjeessä mainitaan yhtyeet Deftones ja Mastodon, niin aletaan mennä hyvinkin mukavuusalueelleni, joten isot ovat odotukset eikä tämä metsään menekään. Jos em. yhtyeet ja esimerkiksi sludge ja post metal uppoavat, jatka ihmeessä lukemista.

Albumi starttaa kappaleella ”Swallow”, ja heti ensikuulemalta tajuaa, miksi saatekirjeessä mainitaan yhtye nimeltä Mastodon, kun stonermaiset kitarat alkavat tuottaa vallia ja vokalisti avaa suunsa. Kolmen minuutin kohdalla kappale rauhoittuu täysin ja muuttuu varsin uhkaavasta ilmapiiristä rauhalliseksi maalailuksi. Hienosti tehty rakenne, joka kasvattaa mielenkiintoa loppulevyä kohtaan.

Seuraava raita ”Lye” jatkaa suhteellisen samaa kaavaa, tosin nyt seassa kuullaan myös puhtaita lauluja, jotka toimivatkin varsin mallikkaasti, ja yhtye saisikin mielestäni viljellä niitä enemmän. Samaan syssyyn pitää myös myöntää, että huutolaulujen liika monotonisuus alkaa vaivata omaa korvaani ja paikoitellen kummitella taustalla. Kun albumi vielä sisältää enimmäkseen samanlaista karjuntaa, kyseessä alkaa olla jopa haittatekijä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Kolmantena kuultava ”Lie” on selvästi levyn ehein kappale, ja jos tämä bändi pitäisi jollekin esitellä yhden biisin avulla, se olisi varmasti tämä. Erityismaininta kolmen minuutin kohdalla olevasta C-osasta, jonka Opeth olisi hyvin voinut kelpuuttaa ”Damnation”-levyllensä. Kuunnelkaa, niin tiedätte varmasti, mistä puhun.

”Dilate” höllääkin jo tempoa ja tuo mukaan enemmän sludgemaisia piirteitä, mikä pukee yhtyettä erittäin hyvin ja on selkeästi levyn paras kappale. Mieleen tulee erään samoilla vesillä liikkuvan yhtyeen, yhdysvaltalaisen Mouth Of The Architechin tunnelma. ”Tire Iron” jatkaa albumin hidasta ja raskasta linjaa, samoin päätöskappale ”Hide/Defend”, joka tosin kasvattaa tempoa loppua kohden, jolloin koko levyn luoma jännitys purkautuu.

Burweed on selvästi parhaimmillaan, kun se rauhoittuu ja himmailee eikä runttaa sata lasissa. Albumi oikeastaan paranee loppua kohden, mikä on aika erikoista siinä mielessä, että yleensä albumeilla yritetään ladata kaikki paukut ensimmäisiin kappaleisiin, mutta ”Hide” tekee tästä poikkeuksen. Mielenkiinto riittää viimeisiin sekunteihin asti, mikä kertoo tietenkin myös siitä, että niitä kuuluisia täytebiisejä tällä albumilla ei ole ainuttakaan; levy on ikään kuin kahdessa osassa, jossa puolenvälin jälkeen yleisilme rauhoittuu ja hidastuu.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Soundipuoli on ”Hidella” erittäin kunnossa eikä jää kyllä isommilleen jalkoihin hyvässä eikä pahassa. Erityismaininta täytyy vielä antaa bassolle, joka rouhii kyllä komeankuuloisesti. Levyn on muuten miksannut mainiosta Consciusness Removal Projectista tuttu Antti Loponen, joka on varmasti ollut mies paikallaan jo pelkästään oman yhtyeensä kokemuksen takia. Saatekirjeessä mainitut Deftones ja Mastodon eivät ole tuulesta temmattuja nimiä levyä kuunnellessa, eli jos em. yhtyeet uppoavat, suosittelen ehdottomasti tutustumaan Burweediin. Loppukaneettina todettakoon, että paketti on hyvin kasassa, vielä kun saisi vokaalityöskentelyyn lisää potkua ja koukkuja, niin avot!

7½/10

Kappalelista:

1. Swallow
2.  Lye
3. Lie
4. Dilate
5. Tire Iron
6. Hide / Defend

Kirjoittanut: Sami Korhonen